Nauru pidentää pinnaa

Meinasin jättää eiliset tokotreenit väliin, mutta lähdin sitten kuitenkin. Onneksi sain taas itseäni niskasta kiinni ja kampesin koirieni ja kamppeideni kanssa hallille, koska oma treeniporukka osaa piristää. Nauroimme ja heitimme huulta omasta naksuryhmästämme. Joskus on hyvä nauraa itselleen. Ehkä fiilistä nosti myös minun hallille viemät karkit. Olihan Dumiksella sunnuntaina synttärit, joten treeniporukalle piti tarjota jotain herkkua.







Minä päätin jo aluksi etten tee mitään alokasluokan harjoituksia Neron kanssa. Keskityn johonkin mukavaan harjoitukseen. Teimmepä sitten ruutua, jota Nero rakastaa. Nero sai onnistumisen kokemuksia ja minä sain onnistumisen kokemuksia. Ihan erilainen treeni teki molemmille hyvää. Harjoiteltiin myös merkkitolpan kiertoja ja kierron pysäytyksiä. Teimme lopuksi myös merkin kautta kiertäen ruutuun menoa. Nerolla oli ihan uskomattoman hyvä vire ja innostus. Oli mahtava tunne nähdä sen tekevän kunnon keskittymisellä.
Paikkamakuussa Nero joutui taas jonkun hyvän hajuläntin päälle makaamaan ja meinasi ruveta lipsuttelemaan maata, mutta olin todella tiukkana ja kielsin kaikenlaisen höyryämisen. Loppuajan Nero olikin sitten paikkamakuussa todella upeasti eikä nenä mennyt maahan ollenkaan.
Eilinen treeni antoi minulle taas toivoa tokon suhteen.