Maisemaa

Maisemaa

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Dumikselle TK1 sekä jälkikoulutusta

Dumis saavutti 9.5.2015 koulutustunnuksen TK1. Tämän vuoden tavoite tokorintamalla oli siis saavutettu.



Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, joten elokuussa Dumis korkkasi avoimen luokan uusilla tokosäännöillä. Saimme AVO3-tuloksen eli ei ihan hirveän huonosti mennyt.
Syyskuussa kävimme toisissa avoimen luokan kokeissa ja se meni ihan penkin alle. Ei tullut tulosta. Marraskuussa on seuraava koe. En ota stressiä tai paineita ykköstuloksista. Loppuvuosi otetaan kevyellä asenteella ja treenin kannalta. Tulee mitä tulee.

Seuraavasta linkistä löytyy Dumiksen tuloksia.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI34364%2F11&R=342


Heinäkuussa olimme Dumiksen kanssa Sari Kärnän pitämässä jälkikoulutuksessa Maaningalla. Koulutus oli viikonlopun mittainen ja siihen sisältyi teoriaosuus sekä molempina päivinä jälkitreeni sekä esineruutua.
Koulutuksen anti oli todella hyvä. Sari Kärnä antoi hyviä ohjeita:
- Dumikselle pitää tehdä pääsääntöisesti pitkiä jälkiä, mutta välillä myös ihan lyhyempää täsmäjälkeä
- Jälkien olisi hyvä vanhentua 1,5-2 tuntia, mutta silloin tällöin myös tuore jälki
- Paljon janatreeniä
- Ajaa hyvin jälkeä ja kepit nousee hienosti, mutta janoihin enemmän itsevarmuutta
- Esineruudussa voi ensimmäisen esineen viedä ruudun perälle ja näyttää Dumikselle mihin se jätetään. Näin opetetaan etenemään ensin taakse.

Ylpeä pk-koira

Sari ohjeistaa janalle menoa

Janalle lähetystä

Välillä tulee palkkaa kepin löytymisestä

Hyvä meno jäljellä

Taitaa olla keppi lähellä

Esineruutuun lähdössä

Ja lähtö...

Hyvällä vauhdilla esine löytyy 

Melkoinen vauhti esineen tuonnissa

Esineen tuonti palkataan toisella lelulla


Olenkin treenannut Sarin ohjeilla ja etenkin esineruutu on edennyt hienosti. Esineet löytyy helposti. Tällä hetkellä en enää näytä ensimmäistä esinettä automaattisesti, vaan teen sitä satunnaisesti. Dumis hakee takaa jo ihan itsestäänkin.

Jälkikoulutus oli todella antoisa ja porukka oli mukavaa. Viikonlopun jälkeen oli pää täynnä ideoita ja motivaatio taivaissa. Sekä koira että ohjaaja olivat väsyneitä mutta onnellisia.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Nero, Kirsi ja agility











Ajattelin hieman kirjoittaa meidän agilityharrastuksen tilanteesta.
Minä ja Nero ollaan kisattu tämän vuoden aikana jo monet kisat. Tein keväällä ison työn henkisen valmentautumisen kanssa ja päätin, että en voi jäädä oman kisajännitykseni vangiksi. Olemme siis kisanneet, touko-, kesä-, heinäkuussa. Elokuussa kisasimme kolmet kisat. Syyskuussa ja lokakuussa yhdet kisat. Ratoja on siis kertynyt ja se on minulle erittäin hyvä. Saan rutiinia kisaamiseen ja jännitys lievittyy. Neron ja minun välinen suhde on vaan tiivistynyt entisestään.
Monenlaista tulosta kisoista on tullut. Hyllyjäkin on kertynyt. Välillä olen joutunut taistelemaan oman itseni kanssa etten luovuta. Olen usein kokenut, että Nero on taitava koira, mutta minun taitoni ei riitä. Onneksi minulle on sattunut hyvät kouluttajat, jotka tietävät heikkouteni ja vahvuuteni. Heidän avullaan olen alkanut luottaa enemmän itseeni ja kehittymiseeni. Kiitos heille.
Tuosta linkistä löytyy meidän agikisojen tuloksia. Sieltä puuttuu vielä muutamia kisoja, koska tulokset päivittyvät koiranettiin melkoisella viiveellä.

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER45252/09&R=342

Nuo valokuvat tuossa päivityksen alussa, on otettu syyskuussa agilityn joukkuepiirimestaruuskisoissa. Menestystä ei tullut, mutta meidän joukkueella oli fiilikset kohdillaan. Minulla on kyllä onni, kun saan treenata näin ihanassa porukassa. Yhdessä iloitaan ja yhdessä itketään.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Neron jälkeläisiä

On kulunut liian pitkä aika koiramaisen elämäni kirjoittamisesta.
Laitan tähän kuvia osasta Neron lapsukaisista, joista on kasvanut upeita koiria. Osan olen tavannut ihan livenä, mutta osan olen oppinut tuntemaan vain kuvien ja kertomusten perusteella.
Haru

Ferro

Roti

Iivari

Nano

Tinka, Nero ja Pikkis

Iivari, Nero, Myy, Roti ja Leevi

Tinka, Nero ja Pikkis

Tinka, Nero ja Pikkis

Iivari, Nero, Myy, Roti ja Leevi

Tinka ja Nero

Nero ja Pikkis

Nano

Ferro


Osa kuvista olen saanut koirien omistajilta ja olen saanut heiltä luvan kuvien käyttämiseen blogissani. Neron jälkeläisistä on kasvanut hienoja koiria. Omistajat ovat tehneet hienoa työtä koiriensa kanssa.