Niin kuin otsikko jo kertookin, niin huomenna olisi paluu arkeen ja töihin. Olisin voinut olla toisenkin viikon lomalla eikä tekemisen puute olisi päässyt vaivaamaan.
Tällä lomaviikolla olen käynyt normaaleissa agi-ja tokotreeneissä sekä pariin otteeseen omatoimitreenaamassa hallilla sekä agia että tokoa molempien koirien kanssa. Lauantaina käytiin Neron kanssa möllitokoilemassa. Saatiin kyllä ykköstulos pistein 182, mutta en missään nimessä ole tyytyväinen, koska seuraaminen oli ihan kamalaa. Muut liikkeet Nero teki upeasti. Jotenkin tuo seuraaminen oli hieman pettymys, koska olen treenannut sitä tosi paljon.
Tässä möllipisteet 10.3.2012:
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 7 ( minun mielestä olisi voinut olla vaikka 6 )
Seuraaminen taluttimetta 8 ( tästäkin 6 olisi ollut kohtuullinen )
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 ( pieni ääni )
Luoksetulo 10 ( pieni ääni jätössä )
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10
Tuomari kommentoi, että seuraamisissa Nero oli huolestuneen oloinen ja pientä terävyyttä oli havaittavissa.
Minun jännitys ei ollut näkynyt, mutta minun pitäisi muistaa hengittää. :D Minun ja Neron yhteistyö oli kuitenkin iloista ja positiivista. Sain tsempattua koiran hyvin. Sain minä tuomarilta paljon muutakin ajattelemisen aihetta, jota minun pitää pohdiskella omassa mielessäni.
Olen ilmonnut Neron maaliskuun kokeeseen, mutta pitää nyt katsoa, että saanko seuraamisen edes jonkinlaiseen kuntoon ennen sitä.
Tänään oli agitreenit ja ne oli mukavat. Nero oli kuulolla ja saatiinkin tosi hyviä pätkiä radalla. Minä panostan edelleen omaan olemukseeni ja rauhallisuuden ylläpitämiseen, koska Nero kuuntelee minua paremmin kun en hermostu. Myös Neron kuumuminen vähenee kun säilytän oman tyyneyteni ja malttini.
Nyt sitten vaan valmistautumaan huomiseen maanantaiaamuun ja töihin paluuseen. Hitsi, kun olisi mukava jäädä vielä kotiin lomailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti