Maisemaa

Maisemaa

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ongelmista oppii

Viime tiistaina agitreenit olivat hieman ristiriitaiset. Nero teki innokkaasti hommia eikä motivaatioista ollut pulaa. Minun omat ajatukset olivat ihan muualla.
Tein sitten vaan lähinnä kevyttä treeniä. Sellaista kivaa höntsäilyä. No, sekin sopii Nerolle oikein hyvin. Nerollehan käy mikä vaan homma ja milloin vaan. :D
Minulla vaan meinaa välillä palaa käämit meidän koiraseuran hommien kanssa, kun töitä on niin paljon kuin jaksaisi tehdä. Ehkä minulla oli tiistain treeneissä semmoinen pieni väsähtäminenkin. Onneksi semmoiset fiilikset menevät yleensä pian ohi ja kaikki näyttää seuraavana päivänä mukavammalta.


Tiistaina Neron ja Myyn pennut kävivät pentutarkastuksessa. Kaikilla oli terveet silmät ja pallitkin tuntuivat. Muutenkin jokainen lapsukainen oli terve. Ihana asia! Pennut myös sirutettiin samalla ja kasvattaja sai laitettua rekisteröintihomman eteenpäin. Pianhan pennut jo muuttavatkin uusiin koteihinsa. Toivottavasti saan kuulla niiden elämästä jatkossa.
http://aussiet.galleria.fi/blog/46/pennut+eläinlääkärissä/




Keskiviikon jälkitreenit olivat haasteelliset. Dumis löysi kaikki viisi keppiä helposti, mutta kulmissa haki jonkin verran, pyöri ja etsi hajua. Löysi kyllä lopulta oikean suunnan. Kulmatyöskentelyä pitää siis vahvistaa niin, että heti kulman jälkeen laitan muutaman namin.
Nämä treenit oli muutenkin aika erikoiset, koska Dumis ei vetänyt juurikaan, vaan kulki aika löyhällä. Yleensähän sen vauhtia pitää hillitä tiukentamalla liinaa ja jarruttamalla kulkua. Nyt Dumis ei vetänyt, vaikka kulkikin jäljellä. Muutenkin se otti jonkin verran häiriötä liinan kiristymisestä tai sotkeutumisesta. Pitää siis treenata liinan kiritymistä ja muistuttaa siitä, että saa hieman vetääkin.
Minun pitää ottaa tavoitteeksi myös aloittaa janatreenit. En ole treenannut janoja yhtään. Sain nyt helpot ohjeet, että miten aloitan.
Eli treenaan nyt:
- kulmatyöskentelyä
- liinan kiristymistä
- janoja
- selkeytän jäljen aloitusta, että koira oppii tietämään milloin pitää löytää jälki janalta


Jälkitreenin jälkeen harjoittelin Dumiksen kanssa paikkamakuuta ja eteen lähetystä.
Neronkin kanssa otin eteen lähetys treenejä, koska ne ovat tärkeitä myös agilityssä, vaikka merkitys on hieman eri.


Eli näillä eväillä mennään taas eteenpäin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti