Maisemaa

Maisemaa

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Neron ensimmäiset viralliset agilitykisat 7.6.2014

Tänään me sitten käytiin Neron kanssa korkkaamassa agilityura ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissa Maaningalla. Tuomarina oli Anne Savioja. Hän on kokenut agilitytuomari ja erittäin jämäkän oloinen arvioissaan. Hän halusi mittauksen yhteydessä kokeilla Neron kylkiluut ja jalkojen lihaskunnon. Kehui Neron lihaksia ja kyseli, että mitä kaikkea muuta harrastamme. Kerroin sitten, että Neron kanssa tokoillaan, pyöräillään, ulkoillaan metsässä ja tehdään kaikenlaista koiramaisen hauskaa yhdessä. Tuomari tuumasi, että hyvä niin ja toivotteli hyvää menestystä valitsemallamme uralla. :D
Olin ilmoittautunut vain A-radalle eli ensimmäiselle agilityradalle ja C-radalle eli hyppyradalle. Ajattelin, että ensimmäisissä kisoissa hieman kokeillaan ja haistellaan ilmapiiriä. Ja halusin, että Nero ei joudu liian koville ensimmäisissä kisoissaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna Nero olisi voinut vetäistä B-radankin, mutta ehkä tämä meni hyvin näinkin.

A-radalta saatiin hylkäys. Muuten koko rata meni lähes täydellisesti, mutta yhdessä vaiheessa kepeiltä oli menstävä putkeen, joka oli A-esteen alla, ja siinä Nero kävi koskettamassa A-esteen ylösmenoa. Sain ohjattua Neron kyllä heti takaisin ja putkeen, mutta se kontaktin kosketus aiheutti hyllyn. Vedimme kuitenkin koko radan loppuun niin hyvin kuin osasimme. Se oli hieno rata! Nero oli todella taitava ja motivoitunut. Olin todella onnellinen ja ylpeä koirastani.
C-radalta saatiin hylkäys heti alusta, koska Nero varasti lähdössä ja minä olin päättänyt, että jos Nero varastaa niin minä laitan koiran takaisin lähtöpaikalle ja otan hylkäyksen sen vuoksi. Lähdöissä karkaileminen on sellainen asia, jonka aion saada kuriin koska sillä on tapana vain pahentua. Eli hylkäyksen ottaminen oli aivan tietoinen päätös. Suoritimme kuitenkin koko radan alusta loppuun, vaikka hylly tulikin heti alussa. Rata menikin todella hyvin ja Nero hyppäsi hyvällä tyylillä ja seurasi ohjauksia. Molemmilla radoilla kepit olivat aivan upeat.
Kokonaisuudessaan tämä päivä oli hieno. Minulle jäi todella kiva fiilis. Nyt kun ensimmäiset kisat on ohi, niin seuraavat eivät jännitäkään enää niin paljon.
Sen verran pitää vielä mainita radoista, että ne olivat konkareiden mukaan yllättävän vaikeat ykkösten radoiksi. Paljon vaikeita ja jyrkkiä kulmia. Anne Savioja sanoikin ohjaajille tuomarin puhuttelussa ennen ensimmäistä rataan tutustumista, että rata ei ole niin vaikea kuin miltä näyttää, vaan paljon vaikeampi. Ja että mitään ei saa ilmaiseksi. :D Viimeistään siinä tilanteessa arimmat ohjaajat kokivat paniikin tunteen vatsan pohjassa. :D  A-radalla tuloksia sai makseista vain viisi koirakkoa, medeistä vain yksi koirakko ja mineistä ei yhtään koirakkoa. Sekin varmaan kertoo jotain ratojen vaikeudesta.

Päivä oli todella aurinkoinen ja kuuma. Koiria piti jäähdytellä ihan urakalla. Pitääkin muistaa ostaa itselleni uusi kylmälaukku niin voin ottaa kisareissuille jääpulloja mukaan koiran kevythäkkiin laitettavaksi. Tänään minulla oli kaksi jääpulloa mukana, mutta isoon häkkiin voisi laittaa helteillä useammankin. Muutenkin on hyvä ottaa mukaan runsaasti kylmää vettä.
Sain poltettua nahkaanikin tänään agikisoissa, vaikka en varmasti tarkoituksella auringossa istunut.

Nyt kyllä väsyttää ihan kunnolla. Taidankin painua nukkumaan, koska aamulla heräsin jo ennen kello kuutta. Ei taida tarvita houkutella unta tänä yönä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti