Maisemaa

Maisemaa

maanantai 13. elokuuta 2012

Päivitykset laahaavat perässä niin kuin ajatuksetkin loman jälkeen

Tsuppidui, eipä ole meikäläinen ennättänyt taas pitää blogiaan ajantasalla. Kaikenlaista olen puuhaillut enkä muista enää murto-osaakaan. :D
Maanantai-iltaisin olen käynyt agilitytreeneissä ja tiistaisin  tokoilemassa. Kotitreenejä olen molemmissa lajeissa harrastanut.
Agissa olen kokenut enemmän onnistumiseniloa kuin pettymystä. Agility on vaan niin hauskaa, vaikka olenkin melko hidas ja kömpelö. Onneksi Nero on näppärä ja hoksaavainen koira. Se osaa korjata monia minun ohjausvirheitä todella hienosti.
Laitan tähän muutaman agiltykuvan, jotka Sanna K. otti 30.7. treeneissä.


Pientä ohjauksen hapuilua, mutta oikein Nero hakee esteen
Putkesta veto ja esteen takakautta kierto


Renkaan läpi
Todellinen lopputuulestus, kun rata päästiin loppuun asti


Siinäpä vimeaikaisia agilitykuulumisia. Kuten kuvista näkyy, niin juosta on saanut ja hauskaa on ollut. :D
Tokossa olen aloittanut Neron kanssa avoimen luokan liikkeiden harjoittelemisen. Ostin uuden noutokapulankin, että voidaan treenata kunnolla. Olemme treenanneet siis noutoa pieninä osioina ja kauko-ohjausta lähellä otettuna. Tuntuu kuin Nero olisi saanut uutta virtaa tokotreeneihin uusien treenien myötä. Itsellänkin on innokkaampi fiilis.
Duminan kanssa ollaan yritetty pitää kontaktia yllä. Seuraamistreenejä ollaan tehty ja peräpään käyttöä ollaan treenattu. Ehkä tärkein harjoitus meillä on ollut paikalla odottaminen. Dumis on melko malttamaton ja olen tehnyt odottamisharjoituksia vaihtelevilla pituuksilla. Odottamista harjoitellaan ihan virallisilla kenttätreeneillä ja epävirallisemmilla kotitreeneillä. Molemmat koirat joutuvat odottamaan tietyissä tilanteissa kuten esim. kun vien roskapussin, niin koirat odottavat etupihan rappusilla. Tai kun annan ruuan koirille, niin ne joutuvat odottamaan kupille menemistä niin kauan kun annan luvan. Siitä se Dumksenkin maltti pikkuhiljaa kasvaa, toivottavasti. :D

Olen tehnyt Duminalle muutamia kertoja jälkeä. Se on ehdottomasti mukavaa puuhaa. Pitäisi varmaan tehdä joskus esineruutuakin ja hakujuttujakin olisi kiva kokeilla. Syyskuun lopulla meillä on tulossa Bywater-tapaamisviikonloppu Haukkumajalle, joten elättelen toiveita, että siellä voisi kokeilla hakuakin. Ympäristö ainakin on ihan mahtava kaikelle koiraharrastamiselle.

Nero kävi 22.7.2012 Paltamossa koiranäyttelyssä. Itse en ollut siellä mukana. Elina oli niin ystävällinen, että vei ja handlasi Neron. Tuomarina oli Hilkka Salohalla. Neron arvostelu oli hyvä.

" Kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea 3 v. uros, jolla hyvä pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta ja rintakehä. Hyvä luusto. Ranteet saisivat olla hieman joustavammat. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä karvapeite ja väri. Liikkuu kovin jäykästi ja ahtaasti takaa sekä lyhyin askelin."

Takapään liikkeiden jäykkyys laski arvostelua todella paljon. Tosiasiahan on, että Neron takapää on jäykkä. Lihakset on jumissa. Agility rasittaa lihaksia todella paljon ja Nero kaipaa lihashuoltoa. Siitäpä syystä meille tulee koirahieroja kotikäynnille tämän viikon perjantaina. Molemmat koirat pääsevät hierojan käsittelyyn. Olen kyllä itsekin hieronut nyt Neron lihaksia ja minusta näyttää, että se on hieman auttanutkin. Nero venytteleekin enemmän kuin aiemmin eli lihakset eivät ehkä ole enää niin kauheassa jumitilassa. Katsotaan nyt, että mitä koirahieroja saa aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti