Maisemaa

Maisemaa

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Parkkihallissa treenaamista

Eilen oli oikeastaan lepopäivä vaikka vähän otinkin seuraamista ja luoksetuloja, mutta en mitenkään intensiivisesti.
Tänään tehtiin sitten useampi treenituokio. Koulun kentällä tehtiin seuraamista hihnassa ja ilman.Maahanmenoja ja liikkeestä seisomisia treenattiin myös. Vauhdikkaat luoksetulot oli myös yksi treeniliike.
Illalla oli vielä seuralla varattuna treenivuoro parkkihallista ja mentiin sinne. Ympäristö oli todella vaikea ja alkuun teinkin ihan kontaktitreeniä Neron kanssa. Sitten otettiin porukalla paikallaolo. Paikallaolo sujui yllättävän hyvin, vaikka häiriöitä oli todella paljon. Nero nousi seisomaan yhden kerran, mutta ei kuitenkaan lähtenyt minnekään. Olin ihan tyytyväinen olosuhteisiin nähden. Tehtiin sitten Neron kanssa seuraamista hihnassa ja ilman sekä liikkeestä maahan menoja. Häiriöitä olikin koko ajan ihan mukavasti, joten häiriötreeniäkin tuli sitten samalla.
Minä halusin, että treenikaverit tekevät Nerolle luoksepäästävyyden, koska Nerolla on aiemmin ollut varautuneisuutta vieraita ihmisiä kohtaan. Olen tehnyt aika paljon töitä tuon varautuneisuuden kanssa ja tulokset alkavat jo näkyä. Minä olin ihan superonnellinen, koska Nero oli aivan mahtava luoksepäästävyydessä. Treenikaverit sanoivatkin, että vaikea uskoa, että tämä koira olisi varautunut. Minusta tuntuu, että tämä on SUURI työvoitto.
Viimeiseksi tehtiin vielä pienemmällä porukalla paikallaoloa ja se meni paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Nero oli todella kauniisti samassa asennossa koko ajan, vaikka häiriöitä oli taas ympärillä. Mahtava fiilis! Kannatti käysä testaamassa tuokin halli, vaikka kilpailupaikkana se olisikin meille vielä liian haastava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti