Tänään osallistuimme ensimmäistä kertaa möllitokokokeisiin. Jännitti ihan pirusti, mutta onneksi minulla ja Nerolla oli seuralaisina Sara ja Demi, joten voitiin jännätä yhdessä. Tuli sitten seuraavanlainen rivi:
Luoksepäästävyys 10 ( tästä olen ihan super-hyper ylpeä, koska se on ollut meille vaikeaa joskus )
Paikalla makaaminen 8 ( ihan lopussa piippasi )
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
luoksetulo 7 ( piippasi pari kertaa kun jätin koiran )
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 0 (Nero rakastaa hyppyä, mutta nyt ei hypännyt ennen kuin otin uudelleen sivulle )
Kokonaisvaikutelma 8
Pisteitä siis 147, eli kakkostulos. Olen kyllä aika ylpeä ja tyytyväinen tulokseen, koska nämä oli meidän ensimmäiset kokeet ikinä. Häiriöitä oli paljon, koska koiria oli kehänauhojen ulkopuolella odottamassa vuoroaan. Tuomari kommentoi, että perusasennot on erittäin hyvät ja koira osaa teknisesti liikkeet, mutta seuraamiseen pitää saada intensiivisyyttä ja intoa. Myös koiran ääntely suorituksen aikana on myrkkyä. No, senhän minä tiedänkin, mutta Nero ei ollut oma itsensä kokeissa niin kun en ollut minäkään. Jännitys tuntui ja näkyi ja se vaikutti koiraan. Kokemus oli mukava ja täytyy kyllä sanoa, että tunnelma Varkaudessa oli mahtava. Ihmisiä kannustettiin ja rohkaistiin. Aion mennä sinne uudestaan.
Tosi hienoa Kirsi! Ensimmäinen kerta on kuitenkin se kaikista pahin! :)
VastaaPoistaHieno suoritus ja hienot pisteet! Onnea :)
VastaaPoista