Pikakelausta heinäkuun tapahtumista

Dumina steriloitiin 11.7.
Päätöksen steriloinnista olin tehnyt jo kauan aikaa sitten, mutta nyt se hetki koitti. Pari päivää Dumis oli vähän huterana, mutta sitten ei leikkaus enää paljoa vaivannut. Toipuminen meni suorastaan loistavasti. Viikko leikkauksen jälkeen Dumina pääsikin sitten jo jälkitreeneihin.

17.7. tein Duminalle siis lyhyen jäljen metsään. Laitoin jäljelle lyhyet pätkät namia ja pari keppiä. Nuo namit haittaavat ihan todella paljon jäljellä keppien ilmaisua. Keppien nostaminen unohtuu kokonaan kun Dumiksella on kiire etsimään namia.
Toisena treeninä tein ihan vaan keppitreenin eli poljin jäljen heinikkoon ja laitoin jäljelle useampia keppejä. Harjoittelimme siis ihan pelkkää ilmaisua. Tämä harjoitus meni hienosti. Kepit löytyi ja nousikin. :)

19.9. Marianne lupautui polkemaan Duminalle ensimmäisen vierasjäljen, joten menimme Mariannen, Annen ja Marin kanssa Puijon metsään. Sillä aikaa kun jäljet vanhenivat teimme esineruutua. Dumiksen kanssa tehtiin ihan sillä tavalla, että kuljeskelimme tallatulla alueella ristiin rastiin ja kun Dumis sai hajun ja bongasi esineen, niin kehuin sitä kunnolla sekä palkkasin namilla. Sulo, Soma ja Nipa tekivät ruutua ihan oikeaoppisesti ja hyvinhän ne lelut löytyivät.
Dumiksen ensimmäinen vierasjälki olikin sitten kunnon oppitunti minulle. Minä tein monet asiat ihan väärin. En jarruttanut koiran menoa tarpeeksi, vaan me etenimme liian kovaa vauhtia, josta seurasi se, että Dumis työskenteli vähän hutiloimalla. Minä en myöskään lukenut tarpeeksi koiraani eli annoin edetä kun nenä ei ollut maassa. Minun pitää pitää liinassa koko ajan sellainen tuntuma, että tiedän milloin koira on oikeasti jäljellä ja sillä on kovat menohalut. Alkujälki meni ihan hienosti ja ensimmäinen kulmakin meni hyvin, mutta sitten kun Dumis meni toisen kulman yli liian lujalla vauhdilla ja kadotti jäljen, niin siitä yli pääseminen olikin sitten vaikeaa. Toisen kulman yli meneminen oli täysin minun vikani. Annoin Duminan höyrytä enkä hidastanut. Loppupäässä Marianne päätti, että pitää saada onnistuminen ja viimeinen keppi pitää saada nousemaan, joten kävelytin Dumiksen takaisin jäljen päälle ja keppi nousi.
Loppuarvio oli siis, että Dumina aloitti hienosti ja haistoi jäljen jo kauempaa. Alkuosio meni melko lailla hienosti ja pari keppiäkin nousi kunnes minä möhlin ja möhlin ja möhlin. :D Omista virheistä oppii. Marianne oli sitä mieltä, että Dumikselle pitää tehdä uusi vierasjälki seuraavana päivänä.

20.7. Menimme sitten Marianne kanssa Maaningan suuntaan ja Marianne polki Dumikselle jäljen. Matka noin 500 metriä ja keppejä jäljellä 9 kappaletta.
Jäljen vanhenemista odotellessa teimme esineruutua. Nyt Dumiskin tajusi homman paremmin kuin edellisenä päivänä.
Jäljelle Dumina lähti hyvin. Alkupäässä oli mustikanpoimijat hieman sotkeneet jälkeä ja se aiheutti hieman ajatustyötä, mutta hyvin Dumis homman osasi ajatella ja jatkoi oikeaa jälkeä. Reitti oli vaihteleva, sammalta, varvikkoa, kalliota jne. Edes kalliolle nouseminen ei aiheuttanut vaikeuksia, vaan Dumis pysyi jäljellä hienosti. Keppi toisensa jälkeen nousi. Loppupäässä sattui hauska episodi. Dumina osoitti, että jälki jatkuu yhteen suuntaan ja veti kovastikin sinne päin. Marianne sanoi minulle, että pysähdy, koska suunta ei ole oikea. Hän ei ole vielä tuossa tehnyt kulmaa. Dumina vaan kiskoo nenä maassa ja katsoo välillä minua, että mitä pirua sinä eukko junnaat, että tänne se jälki menee. Jonkun hetken junnasimme liinan kanssa paikallamme kunnes Marianne sanoi, että anna Duminan mennä, koska se selkeästi on jollain jäljellä. Minä annoin siis mennä ja SE OLI OIKEALLA JÄLJELLÄ, koska se nosti oikean kepin. :D Tästä tulimme siihen tulokseen, että luota vaan koiraan. Se kuitenkin haistaa paremmin kuin sinä. :D Dumina nosti yhdeksästä kepistä kahdeksan ja meni koko jäljen alusta loppuun asti. Mahtava tunne!

23.7. jälkitreenit meni ihan hirveän huonosti. Tein Duminalle jäljen nurmialueelle. Laitoin jäljelle muutaman kepin. Dumis ei vaan kertakaikkiaan alkanut jäljestämään. En tiedä oliko syynä kova tuuli vai steriloinnin vaikutus, mutta Dumis oli vaan omissa maailmoissaan. Pienellä avittamisella sain lopulta Dumiksen liikkeelle ja se tekikin pari kulmaa hyvin ja nosti jopa keppejäkin. Poljetun jäljen yli oli juossut kolme lenkkeilijää, joten jouduin auttamaan niissäkin kohdissa hieman. Onneksi Marianne kulki koko ajan minun lähellä ja antoi neuvoja. Ilman Mariannea minulla olisi mennyt hermot ja koko jälki olisi jäänyt tekemättä. Nyt päästiin sisukkaalla yrittämisellä loppuun asti.

25.7. tein Dumikselle helpon jäljen nurmikolle. Laitoin muutamia nameja jäljelle ja loppuun yhden ainoan kepin. Eipä ollut tietoakaan pari päivää aikaisemmin sattuneesta. Jälki meni tarkasti, vaikka siinä oli pari kulmaa ja yksi tien ylityskin. Viimeinen keppikin nousi.

26.7. poika polki jäljen ilman nameja. Keppejä oli kuitenkin jäljellä. Dumina meni jäljen aika hienosti. Yhden kulman kohdalla se jäi pyörimään hetkeksi, mutta löysi lopulta oikean suunnan. Minun pitääkin valjastaa lapsukainen jälkihommiin useammin. :)

Elokuun alussa loppui jälkikurssi. Viimeisellä kerralla treenit pidettiin metsässä. Marianne polki Dumikselle jäljen. Pituus varmaan sen 500 metriä ja muutama kapula jäljellä. Muutamia kulmia. Siihen mennessä oltiin ennätetty tehdä jo muutamia puolen kilsan jälkiä, joka on alokasluokan pituus. Jälki meni aika hienosti. Minua piti välillä ohjeistaa tekemään oikein, mutta koira teki ihan niin kuin piti. Kepit nousi ja jäljellä pysyttiin.
Sain myös tietää, että päästiin Duminan kanssa loppusyksyksi jälkiryhmään treenaamaan. Ihan kiva uutinen. Ei tarvitse yksin porskutella, vaan saa tarvittavaa tukea treenikavereilta.

Olin 17.-18.8. viikonlopun talkoolaisena Australianpaimenkoirat ry:n luonnetestissä. Lauantaina minulla oli koirat mukana, koska Mariannen kanssa oli ollut puhetta jälkitreeneistä luonnetestin jälkeen. Niinhän me sitten jälkeiltiin porukalla. Marianne kävi polkemassa jäljen Dumikselle ja Poppikselle.
Dumis suoriutui hyvin, jälleen kerran. Minäkin olin oppinut jotain. Olin oppinut lukemaan koiraa jo paremmin. Pysähdyin oikeissa kohdissa ja annoin löysää oikeissa kohdissa. Palkkasin kepeistä iloisesti ja reilusti. Hyvä minä! Näin sitä vaan oppii koko ajan lisää.

Olen päättänyt, että talven aikana treenataan Dumiksen kanssa BH-koetta varten. Se kun pitää olla suoritettu hyväksytysti, että saa yleensäkään osallistua jälkikokeeseen. Tottistakin pitää treenata. Aika vaikeita juttuja. Pitää varmaan asettaa itselleen jonkinlainen tavoite BH:nkin suhteen. Jos sen saisi suoritettua ennen kuin Dumina täyttää neljä vuotta. :D

Neron kanssa olen päättänyt siirtyä tokossa avoimeen luokkaan. En jaksa enää jauhaa alokasta, koska meillä kuitenkin on se ykköstulos. Pakko saada uusi tavoite ja innostus hommaan.
Neron kanssa ollaan aksattu ahkerasti koko kesä. Ulkokenttäkausi on ihan mahtava. Ei tarvitse treenata ahtaassa hallissa. Halliin siirrytään taas syyskuun alussa.
Minä lupauduin vielä agilityn kalustovastaavaksi eli huolehdin agilityesteiden kunnosta ja organisoin niiden siirron syksyllä ja keväällä. Homman piti olla helppo. Agilitykaluston kunnon piti olla kohtalainen. Muutaman viikon kalustovastaavan urani aikana olen saanut jo pitkän listan korjattavista ja huolettavista esteistä. Uusiakin esteitä on hommattava ensi vuoden puolella.  Onneksi minulla on taitava mies, joka on luvannut auttaa minua näissä hommissa. Yksin en selviäisi hommasta.

Tähän kesään mahtuu myös muutamia haikeita asioita, jotka ovat painaneet sydämellä. Jälleen kerran sain todeta, että miten tärkeitä on perhe, ystävät ja koirat. Koiraharrastukset auttavat monesti saamaan ajatukset muualle. Pitkät metsälenkin auttavat jäsentelemään ajatuksia. Perhe ja ystävät pitävät jalat maan pinnalla, kiinni arkisessa elämässä. Syksyä kohti mennään ja kelit ovat olleet mitä hienoimpia.
Pitäisi varmaan yrittää muistutella itseäni päivittelemään blogiakin useammin. On taas homma jäänyt retuperälle. :D