Aloitan ensin muilla asioilla. Minä vaihdoin tokoryhmää. Se oli aika vaikea päätös, koska olen treenannut saman porukan kanssa jo kolme vuotta. Suurin ongelma vanhassa ryhmässä oli treenien aika. Treenit olivat huonoimpaan mahdolliseen aikaan minun perhettä ja ajatellen. Toinen suuri syy oli varmaan myös oman motivaation salakavala hiipuminen. Tarvitsen piristysruiskeen ja uusia näkökulmia treeneihin. Olen myös kokenut, että motivaationpuute tarttuu. Minä haluan tehdä jotain, että innostus taas nousee ja treenaaminen tuntuu antavan jotain. Aloitan uudessa ryhmässä virallisesti lokakuun alussa, mutta olen käynyt syyskuussa pariin kertaan treenailemassa osan porukan kanssa. Nyt jo tuntuu siltä, että motivaatio on noussut. Olen saanut uusia vinkkejä. Neron avoimen luokan liikkeet alkavat hahmottua pikkuhiljaa. Nouto on tuntunut tähän asti ihan mahdottomalta, mutta siihen olen saanut uusia neuvoja. Kaukokäskytkään eivät tunnu enää ihan mahdottomilta. Seuraamiseen pitää lisätä tiukkuutta ja häiriötreeniä.
Duminan BH-koetreenit edistyvät myös pikkuhiljaa. BH-koekaan ei tunnu enää ihan utopiselta haaveelta. Olen tehnyt tiettyjä muutoksia treeneihin eli luoksetulossa Dumina tulee minun eteen eikä suoraan sivulle. Se on Duminalle jotenkin helpompaa. Täyskäännöksissä en käytä enää käsimerkkiä, vaan sanon "seuraa"-käskyn. Sanallinen käsky on helpompi häivyttää kuin käsimerkki ja sanallinen apu näyttää tehoavan Dumiksella. Jäävät liikkeet tuntuvat tällä hetkellä edistyvän ihan hyvää tahtia.Tokossahan niitä on jo treenattukin aiemmin.
Olen tehnyt jälkitreenejä Dumiksen kanssa. Olen tehnyt vähintään yhden pitemmän jäljen joka viikko. Tiina ja Peppi on olleet pari kertaa treeniseurana. On se paljon mukavampi treenata jonkun kanssa.
Neron kanssa ollaan agiliidelty. Jotkut treenit on olleet hyvinkin haasteellisia varsinkin nyt kun siirryttiin taas ahtaaseen halliin treenaamaan. Välillä tuntuu, että seinät eivät riitä minun vauhtihirmulle. Neron motivaatio on aina kohdillaan, joten se ei onneksi muodosta mitään ongelmaa. Täysillä mennään vaikka mikä olisi.
20.-22.9.2013 vietimme Bywater-treffejä Maaningalla. Menin koirien kanssa paikalle perjantaina. Perjantaina paikalle tulivat Marianne&Pipsa, Mari K.&Jiro, Anne L.& Jato+Tala, Sara&Uma+Demi, Mari H.&Soma+Sulo, minä&Nero+Dumis.
Paisteltiin pitsaa, rupateltiin ja saunottiin.
Lauantaina minä heräsin jo klo 6 aamulla. Syötiin aamupalaa ja lähdettiin treenaamaan tokoa ulkokentälle. Duminan kanssa tehtiin hieman täyskäännösharjoituksia. Sitten muutamia jääviä. Aika lyhyet treenit.
Jossain välissä käytiin polkeamassa jäljet Sulolle, Pipsalle, Pepille ja Dumikselle. Sillä välin kun jäljet vanhenivat, niin taas tokoiltiin.
Neron kanssa tein ruutua, noutoa ja merkkitreeniä. Minun pitää miettiä jatkossa, että opetanko Neron kuitenkin tuomaan kapulan minun eteen, että selän takana ei tapahdu ylimääräisiä lenkkejä ja kapulan pureminen olisi mahdollisesti vähäisempää. Me aloiteltiin vasta merkkitreeniä eli osoitin kädellä ja namilla oikean paikan. Ruutu on Neron suosikki noudon ohella. Se on ihan liekeissä kun tehdään ruutua. Paljon tarvitaan kyllä treeniä, että pysähtyminen tapahtuu oikeassa paikassa.
Kun oltiin tokoiltu tarpeeksi, niin lähdettiin porukalla ajamaan jäjet. Janette&Nya sekä Niina&Pixie olivat saapuneet myös paikalle ja lähtivät mukaan jälkimetsään.
Dumina ajoi noin 500 metrin jäljen. Ensimmäinen keppi ei noussut ja se oli täysin minun vika, koska muistelin kepin paikan väärin enkä hillinnyt vauhtia. Seuraavat kepit nousivat hyvin, vaikka olin laittanut muutamia haasteellisia kohtia. Jälki oli ainakin yli tunnin vanha ellei jopa kaksi tuntia. Minä nautin jälkitreeneistä. Mennään metsässä hiljaa ja annetaan koiran tehdä kaikki työ. Luotetaan koiran antamiin merkkeihin ja sen päätökseen menosuunnasta. Itse ollaan vaan jälkihihnan päässä ja yritetään hieman hillitä liian vauhdikasta etenemistä sekä luetaan koiran elekieltä.
Tulikin sitten käveltyä muutama kilsa kun kuljin mukana muidenkin koirien jäljillä. Toisten jälkien ajamista seuraamalla oppii myös paljon. Sitä tajuaa mm. sen että miten erilaisia jäjestäjiä koirat ovat. Dumina ajaa melko korkealla nenällä verrattuna moneen muuhun koiraan. Hyvin Dumis silti pysyy jäljellä. Minä olenkin jo pikkuhiljaa oppinut huomaamaan, että milloin Dumis on jäljellä ja milloin se ei ole.
Jälkitreenien jälkeen minä+Nero, Sara+Uma, Janette+Nya ja Niina+Pixie treenattiin agilityä. Minä halusin treenata erilaisia keppikulmia ja takaakiertoja, joten Sara teki sellaisen radan, jossa oli jokaiselle jotakin. Tiinakin tuli majalle Nemon ja Lilon kanssa treenaamaan ja antoi hyviä vinkkejä.
Kun vihdoin päästiin syömään, oli kello jo melkein 15.30. Pikkuisen oli jo nälkä ja kahvinhimo kun kahviakaan ei oltu ennätetty juoda aamupalan jälkeen.
Ruuan jälkeen olikin ihan hyytynyt olo. Olisi tehnyt mieli kellahtaa sänkyyn ja painua höyhensaarille. Illalla vielä saunottiin ja rupateltiin asioista maan ja taivaan väliltä. Toiseksi yöksi meitä jäi vain minä, Marianne, Mari H., Mari K, ja Anne L. Sarakin joutui valitettavasti lähtemään illalla pois, koska hänellä oli agilitykisat sunnuntaina.
Sunnuntaiaamuna minä nukuin klo 8 saakka. Nukuinkin koko yön kuin tukki. Aamupalan jälkeen lähdettiin porukalla tokokentälle. Neron kanssa tein taas merkkitreeniä ja ruutua. Tosi nopeasti Nero kyllä merkin hahmotti, vaikka vasta edellisenä päivänä aloitin sen treenaamisen. Minun pitää käyttää jatkossa paljon lelupalkkaa, koska se on Nerolle ihan huippujuttu. Samalla lelulla saa purettua energiaa.
Dumiksen kanssa harjoiteltiin luoksetuloa, eteenlähetystä, jääviä ja käännöksiä. Eteenlähetysharjoituksia pitäisi jatkossa tehdä joka treenien yhteydessä.
Tokotreenien jälkeen käytiin tekemässä vielä esineruutua. Dumina oli ihan elementissään ja tiesi kyllä mitä siltä odotettiin. Ensimmäinen lelu löytyi melkein heti ja lähetys onnistui lähetysjanalta. Dumis toi myös lelun minulle asri. Toisen lelun kanssa piti auttaa hieman eli menin ruutuun ja etenin hieman leluun päin. Sitten Dumis sai hajun ja toi lelun. Kolmas lelu oli sitten edellistä helpompi eli löytyi melko nopeasti.
Nerokin pääsi kokeilemaan esineruutua. Nerppa ei oikein halunnut irtaantua minusta, joten lelun etsimisestä ei meinannut tulla mitään. Lopulta se bongasi lelun kunhan oli ensin hieman autettu asiaa.
Oli ihan mukava viikonloppu. Minä lähdin kotiin jo joskus puolen päivän jälkeen. Osa porukasta jäi vielä majalle ruokailemaan ja jutustelemaan.
28.9. Kävin tekemässä lapsen kanssa esineruutua Dumikselle metsään. Esineet löytyivät hyvin. Esineruudun jälkeen leikittiin hieman henkilöetsintää eli poika meni piiloon metsään ennalta sovitulle alueelle ja minä lähetin Duminan etsimään. Ei siinä kauaa mennyt kun Dumis oli jo löytänyt piilossa olijan. Samanlainen treeni tehtiin Nerollekin kahteen kertaan. Nero kyllä bongasi pojan metsässä, mutta ei meinannut millään mennä perille asti näyttämään kohdetta, vaan palasi aina minun luo. Lopulta Nero meni maalille asti.
29.9. Olin Neron kanssa Pete Huotarin agilitykoulutuksessa. Pete on kyllä hauska mies ja mukava kouluttaja, vaikka hänellä onkin hyvin vahvat omat käistykset siitä miten koiraa pitää ohjata.
Ensinnäkin Pete sanoi minulle, että en osaa valssata. Koira on hyvä ja osaa lukea ohjauksia hyvin, mutta minun pitää treenata valsseja ihan urakalla. Olen hidas ja kroppa ei käänny sinne minne pitää. Oikeastaan tuo ei ollut mitään uutta. :D Nyt vaan paljon valssiharjoituksia myös erillisinä harjoituksina matalilla hypyillä.
Pete on vahvasti sitä mieltä, että agilityssä monet tekevät liikaa turhia tekniikkakuvioita, vaikka vähemmälläkin vääntämisellä onnistuisi. Kuulema helpoimmalla tavalla on parasta.
Hän oli myös sitä mieltä, että minun kohdalla on ongelmana myös se, että ajattelen ohjausta joskus liikaa ja se pilaa ohjauskuvion eli pitäisi varmaan ajatella vähemmän ja tehdä enemmän.
Käytän myös liikaa ääntäni radalla eli en luota omaan ohjaukseeni, vaikka koira osaa lukea esteitä ja minua.
Pete ei myöskään tykkää ajatuksesta, että jokin este blokataan koiralta, vaan hän on sitä mieltä, että ohjaajan pitää näyttää koiralle oikea suunta ja oikea este.
Ohjauksessa pitää muistaa avata yläkeho eli osoittaa oikea linja koiralle, näyttää ajoissa aiottu suunta kääntämällä rintamalinja, katse koiraan ja katse sinne minne aiotaan, käsien käyttö.
Minä en oikein muista enää koulutuksesta muuta. Koko sessio meni niin nopeasti ohi ja päähän jäi vain soimaan ajatus siitä, että olen aika surkea valssaaja. :D Pitää tehdä henkistä ja fyysistä työtä asian eteen.
1.10. olikin sitten agitreeneissä ihan urakalla valssiharjoituksia. Meinasi jo iskeä epätoivo, kun ei askeleet oikein osuneet kohdilleen. Sitten minulle tapahtui pieni valaistuminen. Kun asiaa oikein rautalangasta vääntää, niin kai se paksukalloinenkin tumpelo lopulta tajuaa asian. Minä tajusin useamman toiston jälkeen, että mitä minä teen väärin ja miten minun pitäisi tehdä oikein. Jihuu! Voin sanoa, että koulutusohjaaja ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Nyt pitää vaan yrittää muistaa, että miten se oikeaoppinen valssi meneekään. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti