Maisemaa

Maisemaa

perjantai 21. syyskuuta 2012

Uusia tuulia

Ihan tähän alkuun ruoka-asiaa. Nyt on meillä kokeiltu Muschin ruokia. Edellisessä päivityksessä kirjoitinkin Muschin fb-kampanjasta, jossa kaikki tykkääjät saavat ilmaisen kana-aterian.MUSCH uusi BARF Kana-ateria

Ilmaiseksi saatu kana-ateria upposi molemmille koirille tosi hyvin. Nero ja Dumina nyt onkin sellaisia herkkupyllyjä. Pakastimessa odottaa herkkusuiden ruokahetkeä vielä Muschin broilerin sisäelinseos, liha-ateria ja poronlihapötkö. Hyvää vaihteluahan se on koirallekin saada välillä muutakin kuin nappulaa.




Viime sunnuntain agitreenit oli melko vauhdikkaat. Miia oli tehnyt meille melko helpon radan jossa oli hyppyjä, pussi, A-este, muuri ja putki. Nero veti vauhdilla rataa. Jyrkät käännökset meinasivat mennä melko pitkiksi, mutta hyvin Nero haki kuitenkin esteet. Eniten minua arvelutti se, että putki oli sijoitettu A-esteen alle siten, että putken suu ja A-esteen lähtö olivat ihan vierekkäin. Nerohan on ihan putkihullu, joten hieman mietitytti, että miten saan ohjattua koiran juuri kontaktiesteelle eikä putkeen.Turhaan minä mietin koko asiaa, koska Nero meni A-esteelle eikä edes yrittänyt putkelle. Ihan mahtava tunne onnistua näinkin pienessä asiassa. Juuri nämä pienet onnistumiset ja edistymiset tekevät agilitystä niin mahtavan harrastuksen. Nopeassa koirassa on etunsa kun ajatellaan agilityä harrastuksena, mutta taas melko aloittevana harrastajana ohjauskuviot on vielä niin hakusessa, että nopean koiran kanssa joutuu aika paljon soveltamaan. Lähtötilanteissa odottamista meidän pitää harjoitella paljon. Nerolla on niin kova palo radalle, että se meinaa lähteä ennen lähtölupaa. Minun pitää muistaa palkata ja kehua todella paljon lähdöissä. Kaiken kaikkiaan ihan mukavat treenit.


Viime tiistaina oli sitten tokotreenit ja ne toteutettiin uudella suunnitelmalla. Jokaisen koirakon oli pitänyt miettiä valmiiksi itselleen ns. isot liikkeet ja pienet liikkeet. Ensin jokainen koirakko teki yksittäin isot liikkeet ja aikaa oli varattu noin 8 minuuttia/ per koirakko. Minä olin päättänyt tehdä luoksetuloja ja luoksetulon pysäytyksiä. Luoksetulon toteutin niin, että käskin Neron kiertää merkkikartion takaa ja palata minun luokse. Välillä tein läpijuoksuja eli Nero juoksi suoraan takaisin sivulle, ja välillä tein puolessa välissä paluuta äkkipysäytyksen. Olen tyytyväinen pysäytyksiin. Toisaalta oli hyvä tehdä välillä läpijuoksuja, niin ettei Nero alkanut ennakoimaan pysäytystä.
Tein isojen liikkeiden lopuksi muutaman alokasluokan hyppyliikkeen ihan vaan muistutukseksi Nerolle, että ei kokonaan taito unohdu. Tarkoitus kun olisi vielä käydä alokasluokan kokeissa pari kertaa. Avointa luokkaa harjoitellaan kuitenkin koko ajan sivussa ja ylempienkin liikkeitä treenataan jo ihan motivaation ylläpitämiseksi.
Kun kaikki koirakot olivat tehneet isot liikkeet, teimme ryhmäharjoitukset. Ensin suoritimme paikkamakuun siten että koirakot olivat vastakkain eri puolilla hallia. Piiloon menevät olivat toisella puolella ja näkyvillä olevat toisella puolella. Koirat joutuivat siis katselemaan toisiaan koko paikkamakuun ajan. Itse menin piiloon eli suoritin avoimen luokan paikkamakuun. Olen huomannut, että Nero on täysin hiljaa ja todella keskittynyt silloin kun minä olen piilossa. Neljän minuutin paikkamakuu meni loistavasti. Minä tiirailin peilin kautta, että miten Nero pysyy paikallaan ja hienosti se meni.
Paikkaamakuun jälkeen meillä oli vuorossa häiriötreeniä eli koirakot menivät seuruutusta ilman hihnaa melko tiiviissä ympyrässä. Välillä suuntaa vaihdettiin tekemällä täyskäännös. Tavoitteena oli siis pitää kontakti yllä. Ympyrätreenin jälkeen koirakot menivät kahteen ryhmään ja asettauduimme hallin vastakkaisille puolille. Teimme seuraamistreeniä siten, että kävelimme kohti toisiamme ja ohitimme toisemme niin, että koirat joutuivat lähes kosketustuntumaan toistensa kanssa. Nämä ryhmäharjoitukset ovat ihan mahtavia. Koirat saavat häiriöitä ja itsekin huomaa, että missä tilanteessa on oltava jämäkämpi tai voi hieman ottaa kevyemmin.
Ryhmäharjoitteiden jälkeen koirakot jaettiin kahteen erilliseen pienryhmään ja pienryhmän kanssa treenattiin ennalta suunniteltuja pieniä liikkeitä. Kummastakin ryhmästä kentällä oli yksi koirakko kerrallaan. Muut ryhmäläiset kommentoivat ja auttoivat. Osa koirista oli paikkamakuussa odotusvuorollaan. Minä tein Neron kanssa seuraamisen käännöksiä ja nimenomaan hihnan kanssa, koska hihnaseuraaminen on aina ollut meille se väljempi ja huonompi. Nero on hihnassa aina vähän kuin olisi sunnuntaikävelyllä. Kontakti meinaa luisua jonnekin ja kaikki käännökset on löysiä.
Treenasin myös maahanmenoja, koska ne ovat aina olleet hitaanpuoleisia ja Nero meinaa kääntyä hieman minun eteen. Näitä pieniä liikkeitä jokainen koirakko sai treenata noin 10 minuuttia.
Kun Neron treenit olivat ohi, niin treenasin vielä Duminan kanssa hieman. Teimme hieman lyhyitä seuraamispätkiä. Duminan kontakti on jotenkin kiinteämpi kuin Nerolla. Olen huomannut joskus lenkilläkin, että Dumina kulkee vierellä kontaktia hakien. Se on vaan niin suloinen. Harjoittelin myös liikkeestä maahanmenoa. Pelkkä maahanmenohan Dumiksella on melko vahva, joten olen pikkuhiljaa uskaltanut lisätä siihen irtautumista eli siirryn kauemmas ja kauemmas. Nyt olen lisännyt maahanmenoon siis liikkeen. Duminan oppimiskyky on todella hyvä.
Viime tokotreenit olivat siis uudenlaiset ja tämä uusi tapa treenata tuntuu todella kivalta. Jokainen koirakko saa enemmän aikaa ja paljon vaihtelua. Jokaisen on myös tehtävä suunnitelma etukäteen omista treeneistään ja siitä mihin aikoo tähdätä. Itselläni ainakin on motivaatio taas kohonnut.

Tulevana viikonloppuna onkin sitten kaikkea mukavaa koiratekemistä luvassa. Siitä sitten lisää ensi viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti