Maisemaa

Maisemaa

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Suunnitelmallisuutta

Suunnittelin eilisen tokotreenin etukäteen huolella, niin kuin Pia Miettinen ohjeistikin.
Tein kaksi erillistä kolmen liikkeen sarjaa:
- ensimmäinen sarja oli seuraaminen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo
- toinen sarja oli seuraaminen, liikkeestä seisominen ja luoksetulo

Tein Pian ohjeiden mukaan eli menin Neron kanssa treenikentälle ihan kuin olisin mennyt kehään, rauhallisesti. Imutin Neron perusasentoon namilla ja annoin namin. Tarja käskytti liikkeet aivan kuin oltaisiin oltu kokeissa. Kun "liikkuri" kysyi, että onko ohjaaja valmis, niin vastasin vaan nyökkäämällä.
En puuttunut liikkeiden aikana virheisiin vaan tein liikkeen ja siirryin suoraan seuraavaan liikkeeseen imuttamalla Neron sivulle ja antamalla namin ennen kuin Nero ennätti äännähtääkään. Kun kolmen liikkeen sarja oli tehty, menin Neron kanssa rauhallisesti kentän ulkopuolelle ja palkkasin herkuilla ja kehuilla hillitysti mutta iloisesti. Sen jälkeen suoritin toisen sarjan samalla tavalla. Treeni meni ääntelyn kannalta hyvin eli Nerolle ei jäänyt aikaa vinkua liikkeiden välillä. Treenissä oli kuitenkin todella vaikea pitää itsensä kurissa etten puutu liikkeiden ongelmakohtiin kuten huonoon seuraamiseen ja muuhunkin lepsuiluun.

Meitä oli treeneissä vaan kolme koirakkoa, joten Duminakin pääsi tokoilemaan. Treenattiin lähinnä perusasentoa, koska neiti tarjoaa koko ajan maahanmenoa. Ollaan vissiin liikaa harjoiteltu maahanmenoa viime aikoina. :D Dumina ei pysty tekemään yhtä paljon toistoja kuin Nero. Neidin maltti meinaa loppua. Pitää tehdä useampia asioita pienissä pätkissä, niin mielenkiinto ja maltti säilyy. Dumina rakastaa tekemistä. Se unohtaa helposti kaiken muut kunhan saa tehdä jotain kivaa yhdessä. Minä niin tykkään tuosta mimmistä. <3

Laitan tähän muutaman kuvan 1.5.2012 tokotreeneistä. Niin, jotkut treenaa koiriaan vappunakin, kun toiset pitävät hauskaa ja juhlivat. Se kertookin varmaan paljon minulle tärkeistä asioista. Suvi oli taas niin ystävällinen ja valokuvasi ryhmäläisiä tokon touhuissa.

Ensin Neron treenit:
Osataan me seuratakin, jos halutaan
Wau, mikä kontakti!

Nero ja lelupalkka







Sitten vielä Duminan treenikuvia:

Peruasentokin onnistuu, jos on namia tarjolla
Maahanmenossa ollaan jo mestareita...joskus
Palava katse

Pieni pätkä seuraamista onnistuu







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti