Bywater viikonloppu 20.-22.9.2013 ja Huotarin Peten agilitykoulutus 29.9.2013

Aloitan ensin muilla asioilla. Minä vaihdoin tokoryhmää. Se oli aika vaikea päätös, koska olen treenannut saman porukan kanssa jo kolme vuotta. Suurin ongelma vanhassa ryhmässä oli treenien aika. Treenit olivat huonoimpaan mahdolliseen aikaan minun perhettä ja ajatellen. Toinen suuri syy oli varmaan myös oman motivaation salakavala hiipuminen. Tarvitsen piristysruiskeen ja uusia näkökulmia treeneihin. Olen myös kokenut, että motivaationpuute tarttuu. Minä haluan tehdä jotain, että innostus taas nousee ja treenaaminen tuntuu antavan jotain. Aloitan uudessa ryhmässä virallisesti lokakuun alussa, mutta olen käynyt syyskuussa pariin kertaan treenailemassa osan porukan kanssa. Nyt jo tuntuu siltä, että motivaatio on noussut. Olen saanut uusia vinkkejä. Neron avoimen luokan liikkeet alkavat hahmottua pikkuhiljaa. Nouto on tuntunut tähän asti ihan mahdottomalta, mutta siihen olen saanut uusia neuvoja. Kaukokäskytkään eivät tunnu enää ihan mahdottomilta. Seuraamiseen pitää lisätä tiukkuutta ja häiriötreeniä.
Duminan BH-koetreenit edistyvät myös pikkuhiljaa. BH-koekaan ei tunnu enää ihan utopiselta haaveelta. Olen tehnyt tiettyjä muutoksia treeneihin eli luoksetulossa Dumina tulee minun eteen eikä suoraan sivulle. Se on Duminalle jotenkin helpompaa. Täyskäännöksissä en käytä enää käsimerkkiä, vaan sanon "seuraa"-käskyn. Sanallinen käsky on helpompi häivyttää kuin käsimerkki ja sanallinen apu näyttää tehoavan Dumiksella. Jäävät liikkeet tuntuvat tällä hetkellä edistyvän ihan hyvää tahtia.Tokossahan niitä on jo treenattukin aiemmin.

Olen tehnyt jälkitreenejä Dumiksen kanssa. Olen tehnyt vähintään yhden pitemmän jäljen joka viikko. Tiina ja Peppi on olleet pari kertaa treeniseurana. On se paljon mukavampi treenata jonkun kanssa.

Neron kanssa ollaan agiliidelty. Jotkut treenit on olleet hyvinkin haasteellisia varsinkin nyt kun siirryttiin taas ahtaaseen halliin treenaamaan. Välillä tuntuu, että seinät eivät riitä minun vauhtihirmulle. Neron motivaatio on aina kohdillaan, joten se ei onneksi muodosta mitään ongelmaa. Täysillä mennään vaikka mikä olisi.

20.-22.9.2013 vietimme Bywater-treffejä Maaningalla. Menin koirien kanssa paikalle perjantaina. Perjantaina paikalle tulivat Marianne&Pipsa, Mari K.&Jiro, Anne L.& Jato+Tala, Sara&Uma+Demi, Mari H.&Soma+Sulo, minä&Nero+Dumis.
Paisteltiin pitsaa, rupateltiin ja saunottiin.
Lauantaina minä heräsin jo klo 6 aamulla. Syötiin aamupalaa ja lähdettiin treenaamaan tokoa ulkokentälle. Duminan kanssa tehtiin hieman täyskäännösharjoituksia. Sitten muutamia jääviä. Aika lyhyet treenit.
Jossain välissä käytiin polkeamassa jäljet Sulolle, Pipsalle, Pepille ja Dumikselle. Sillä välin kun jäljet vanhenivat, niin taas tokoiltiin.
Neron kanssa tein ruutua, noutoa ja merkkitreeniä. Minun pitää miettiä jatkossa, että opetanko Neron kuitenkin tuomaan kapulan minun eteen, että selän takana ei tapahdu ylimääräisiä lenkkejä ja kapulan pureminen olisi mahdollisesti vähäisempää. Me aloiteltiin vasta merkkitreeniä eli osoitin kädellä ja namilla oikean paikan. Ruutu on Neron suosikki noudon ohella. Se on ihan liekeissä kun tehdään ruutua. Paljon tarvitaan kyllä treeniä, että pysähtyminen tapahtuu oikeassa paikassa.
Kun oltiin tokoiltu tarpeeksi, niin lähdettiin porukalla ajamaan jäjet. Janette&Nya sekä Niina&Pixie olivat saapuneet myös paikalle ja lähtivät mukaan jälkimetsään.
Dumina ajoi noin 500 metrin jäljen. Ensimmäinen keppi ei noussut ja se oli täysin  minun vika, koska muistelin kepin paikan väärin enkä hillinnyt vauhtia. Seuraavat kepit nousivat hyvin, vaikka olin laittanut muutamia haasteellisia kohtia. Jälki oli ainakin yli tunnin vanha ellei jopa kaksi tuntia. Minä nautin jälkitreeneistä. Mennään metsässä hiljaa ja annetaan koiran tehdä kaikki työ. Luotetaan koiran antamiin merkkeihin ja sen päätökseen menosuunnasta. Itse ollaan vaan jälkihihnan päässä ja yritetään hieman hillitä liian vauhdikasta etenemistä sekä luetaan koiran elekieltä.
Tulikin sitten käveltyä muutama kilsa kun kuljin mukana muidenkin koirien jäljillä. Toisten jälkien ajamista seuraamalla oppii myös paljon. Sitä tajuaa mm. sen että miten erilaisia jäjestäjiä koirat ovat. Dumina ajaa melko korkealla nenällä verrattuna moneen muuhun koiraan. Hyvin Dumis silti pysyy jäljellä. Minä olenkin jo pikkuhiljaa oppinut huomaamaan, että milloin Dumis on jäljellä ja milloin se ei ole.
Jälkitreenien jälkeen minä+Nero, Sara+Uma, Janette+Nya ja Niina+Pixie treenattiin agilityä. Minä halusin treenata erilaisia keppikulmia ja takaakiertoja, joten Sara teki sellaisen radan, jossa oli jokaiselle jotakin. Tiinakin tuli majalle Nemon ja Lilon kanssa treenaamaan ja antoi hyviä vinkkejä.
Kun vihdoin päästiin syömään, oli kello jo melkein 15.30.  Pikkuisen oli jo nälkä ja kahvinhimo kun kahviakaan ei oltu ennätetty juoda aamupalan jälkeen.
Ruuan jälkeen olikin ihan hyytynyt olo. Olisi tehnyt mieli kellahtaa sänkyyn ja painua höyhensaarille. Illalla vielä saunottiin ja rupateltiin asioista maan ja taivaan väliltä. Toiseksi yöksi meitä jäi vain minä, Marianne, Mari H., Mari K, ja Anne L. Sarakin joutui valitettavasti lähtemään illalla pois, koska hänellä oli agilitykisat sunnuntaina.
Sunnuntaiaamuna minä nukuin klo 8 saakka. Nukuinkin koko yön kuin tukki. Aamupalan jälkeen lähdettiin porukalla tokokentälle. Neron kanssa tein taas merkkitreeniä ja ruutua. Tosi nopeasti Nero kyllä merkin hahmotti, vaikka vasta edellisenä päivänä aloitin sen treenaamisen. Minun pitää käyttää jatkossa paljon lelupalkkaa, koska se on Nerolle ihan huippujuttu. Samalla lelulla saa purettua energiaa.
Dumiksen kanssa harjoiteltiin luoksetuloa, eteenlähetystä, jääviä ja käännöksiä. Eteenlähetysharjoituksia pitäisi jatkossa tehdä joka treenien yhteydessä.
Tokotreenien jälkeen käytiin tekemässä vielä esineruutua. Dumina oli ihan elementissään ja tiesi kyllä mitä siltä odotettiin. Ensimmäinen lelu löytyi melkein heti ja lähetys onnistui lähetysjanalta. Dumis toi myös lelun minulle asri. Toisen lelun kanssa piti auttaa hieman eli menin ruutuun ja etenin hieman leluun päin. Sitten Dumis sai hajun ja toi lelun. Kolmas lelu oli sitten edellistä helpompi eli löytyi melko nopeasti.
Nerokin pääsi kokeilemaan esineruutua. Nerppa ei oikein halunnut irtaantua minusta, joten lelun etsimisestä ei meinannut tulla mitään. Lopulta se bongasi lelun kunhan oli ensin hieman autettu asiaa.

Oli ihan mukava viikonloppu. Minä lähdin kotiin jo joskus puolen päivän jälkeen. Osa porukasta jäi vielä majalle ruokailemaan ja jutustelemaan.

28.9. Kävin tekemässä lapsen kanssa esineruutua Dumikselle metsään. Esineet löytyivät hyvin. Esineruudun jälkeen leikittiin hieman henkilöetsintää eli poika meni piiloon metsään ennalta sovitulle alueelle ja minä lähetin Duminan etsimään. Ei siinä kauaa mennyt kun Dumis oli jo löytänyt piilossa olijan. Samanlainen treeni tehtiin Nerollekin kahteen kertaan. Nero kyllä bongasi pojan metsässä, mutta ei meinannut millään mennä perille asti näyttämään kohdetta, vaan palasi aina minun luo. Lopulta Nero meni maalille asti.

29.9. Olin Neron kanssa Pete Huotarin agilitykoulutuksessa. Pete on kyllä hauska mies ja mukava kouluttaja, vaikka hänellä onkin hyvin vahvat omat käistykset siitä miten koiraa pitää ohjata.
Ensinnäkin Pete sanoi minulle, että en osaa valssata. Koira on hyvä ja osaa lukea ohjauksia hyvin, mutta minun pitää treenata valsseja ihan urakalla. Olen hidas ja kroppa ei käänny sinne minne pitää. Oikeastaan tuo ei ollut mitään uutta. :D Nyt vaan paljon valssiharjoituksia myös erillisinä harjoituksina matalilla hypyillä.
Pete on vahvasti sitä mieltä, että agilityssä monet tekevät liikaa turhia tekniikkakuvioita, vaikka vähemmälläkin vääntämisellä onnistuisi. Kuulema helpoimmalla tavalla on parasta.
Hän oli myös sitä mieltä, että minun kohdalla on ongelmana myös se, että ajattelen ohjausta joskus liikaa ja se pilaa ohjauskuvion eli pitäisi varmaan ajatella vähemmän ja tehdä enemmän.
Käytän myös liikaa ääntäni radalla eli en luota omaan ohjaukseeni, vaikka koira osaa lukea esteitä ja minua.
Pete ei myöskään tykkää ajatuksesta, että jokin este blokataan koiralta, vaan hän on sitä mieltä, että ohjaajan pitää näyttää koiralle oikea suunta ja oikea este.
Ohjauksessa pitää muistaa avata yläkeho eli osoittaa oikea linja koiralle, näyttää ajoissa aiottu suunta kääntämällä rintamalinja, katse koiraan ja katse sinne minne aiotaan, käsien käyttö.
Minä en oikein muista enää koulutuksesta muuta. Koko sessio meni niin nopeasti ohi ja päähän jäi vain soimaan ajatus siitä, että olen aika surkea valssaaja. :D Pitää tehdä henkistä ja fyysistä työtä asian eteen.

1.10. olikin sitten agitreeneissä ihan urakalla valssiharjoituksia. Meinasi jo iskeä epätoivo, kun ei askeleet oikein osuneet kohdilleen. Sitten minulle tapahtui pieni valaistuminen. Kun asiaa oikein rautalangasta vääntää, niin kai se paksukalloinenkin tumpelo lopulta tajuaa asian. Minä tajusin useamman toiston jälkeen, että mitä minä teen väärin ja miten minun pitäisi tehdä oikein. Jihuu! Voin sanoa, että koulutusohjaaja ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Nyt pitää vaan yrittää muistaa, että miten se oikeaoppinen valssi meneekään. :D

Pikakelausta heinäkuun tapahtumista

Dumina steriloitiin 11.7.
Päätöksen steriloinnista olin tehnyt jo kauan aikaa sitten, mutta nyt se hetki koitti. Pari päivää Dumis oli vähän huterana, mutta sitten ei leikkaus enää paljoa vaivannut. Toipuminen meni suorastaan loistavasti. Viikko leikkauksen jälkeen Dumina pääsikin sitten jo jälkitreeneihin.

17.7. tein Duminalle siis lyhyen jäljen metsään. Laitoin jäljelle lyhyet pätkät namia ja pari keppiä. Nuo namit haittaavat ihan todella paljon jäljellä keppien ilmaisua. Keppien nostaminen unohtuu kokonaan kun Dumiksella on kiire etsimään namia.
Toisena treeninä tein ihan vaan keppitreenin eli poljin jäljen heinikkoon ja laitoin jäljelle useampia keppejä. Harjoittelimme siis ihan pelkkää ilmaisua. Tämä harjoitus meni hienosti. Kepit löytyi ja nousikin. :)

19.9. Marianne lupautui polkemaan Duminalle ensimmäisen vierasjäljen, joten menimme Mariannen, Annen ja Marin kanssa Puijon metsään. Sillä aikaa kun jäljet vanhenivat teimme esineruutua. Dumiksen kanssa tehtiin ihan sillä tavalla, että kuljeskelimme tallatulla alueella ristiin rastiin ja kun Dumis sai hajun ja bongasi esineen, niin kehuin sitä kunnolla sekä palkkasin namilla. Sulo, Soma ja Nipa tekivät ruutua ihan oikeaoppisesti ja hyvinhän ne lelut löytyivät.
Dumiksen ensimmäinen vierasjälki olikin sitten kunnon oppitunti minulle. Minä tein monet asiat ihan väärin. En jarruttanut koiran menoa tarpeeksi, vaan me etenimme liian kovaa vauhtia, josta seurasi se, että Dumis työskenteli vähän hutiloimalla. Minä en myöskään lukenut tarpeeksi koiraani eli annoin edetä kun nenä ei ollut maassa. Minun pitää pitää liinassa koko ajan sellainen tuntuma, että tiedän milloin koira on oikeasti jäljellä ja sillä on kovat menohalut. Alkujälki meni ihan hienosti ja ensimmäinen kulmakin meni hyvin, mutta sitten kun Dumis meni toisen kulman yli liian lujalla vauhdilla ja kadotti jäljen, niin siitä yli pääseminen olikin sitten vaikeaa. Toisen kulman yli meneminen oli täysin minun vikani. Annoin Duminan höyrytä enkä hidastanut. Loppupäässä Marianne päätti, että pitää saada onnistuminen ja viimeinen keppi pitää saada nousemaan, joten kävelytin Dumiksen takaisin jäljen päälle ja keppi nousi.
Loppuarvio oli siis, että Dumina aloitti hienosti ja haistoi jäljen jo kauempaa. Alkuosio meni melko lailla hienosti ja pari keppiäkin nousi kunnes minä möhlin ja möhlin ja möhlin. :D Omista virheistä oppii. Marianne oli sitä mieltä, että Dumikselle pitää tehdä uusi vierasjälki seuraavana päivänä.

20.7. Menimme sitten Marianne kanssa Maaningan suuntaan ja Marianne polki Dumikselle jäljen. Matka noin 500 metriä ja keppejä jäljellä 9 kappaletta.
Jäljen vanhenemista odotellessa teimme esineruutua. Nyt Dumiskin tajusi homman paremmin kuin edellisenä päivänä.
Jäljelle Dumina lähti hyvin. Alkupäässä oli mustikanpoimijat hieman sotkeneet jälkeä ja se aiheutti hieman ajatustyötä, mutta hyvin Dumis homman osasi ajatella ja jatkoi oikeaa jälkeä. Reitti oli vaihteleva, sammalta, varvikkoa, kalliota jne. Edes kalliolle nouseminen ei aiheuttanut vaikeuksia, vaan Dumis pysyi jäljellä hienosti. Keppi toisensa jälkeen nousi. Loppupäässä sattui hauska episodi. Dumina osoitti, että jälki jatkuu yhteen suuntaan ja veti kovastikin sinne päin. Marianne sanoi minulle, että pysähdy, koska suunta ei ole oikea. Hän ei ole vielä tuossa tehnyt kulmaa. Dumina vaan kiskoo nenä maassa ja katsoo välillä minua, että mitä pirua sinä eukko junnaat, että tänne se jälki menee. Jonkun hetken junnasimme liinan kanssa paikallamme kunnes Marianne sanoi, että anna Duminan mennä, koska se selkeästi on jollain jäljellä. Minä annoin siis mennä ja SE OLI OIKEALLA JÄLJELLÄ, koska se nosti oikean kepin. :D Tästä tulimme siihen tulokseen, että luota vaan koiraan. Se kuitenkin haistaa paremmin kuin sinä. :D Dumina nosti yhdeksästä kepistä kahdeksan ja meni koko jäljen alusta loppuun asti. Mahtava tunne!

23.7. jälkitreenit meni ihan hirveän huonosti. Tein Duminalle jäljen nurmialueelle. Laitoin jäljelle muutaman kepin. Dumis ei vaan kertakaikkiaan alkanut jäljestämään. En tiedä oliko syynä kova tuuli vai steriloinnin vaikutus, mutta Dumis oli vaan omissa maailmoissaan. Pienellä avittamisella sain lopulta Dumiksen liikkeelle ja se tekikin pari kulmaa hyvin ja nosti jopa keppejäkin. Poljetun jäljen yli oli juossut kolme lenkkeilijää, joten jouduin auttamaan niissäkin kohdissa hieman. Onneksi Marianne kulki koko ajan minun lähellä ja antoi neuvoja. Ilman Mariannea minulla olisi mennyt hermot ja koko jälki olisi jäänyt tekemättä. Nyt päästiin sisukkaalla yrittämisellä loppuun asti.

25.7. tein Dumikselle helpon jäljen nurmikolle. Laitoin muutamia nameja jäljelle ja loppuun yhden ainoan kepin. Eipä ollut tietoakaan pari päivää aikaisemmin sattuneesta. Jälki meni tarkasti, vaikka siinä oli pari kulmaa ja yksi tien ylityskin. Viimeinen keppikin nousi.

26.7. poika polki jäljen ilman nameja. Keppejä oli kuitenkin jäljellä. Dumina meni jäljen aika hienosti. Yhden kulman kohdalla se jäi pyörimään hetkeksi, mutta löysi lopulta oikean suunnan. Minun pitääkin valjastaa lapsukainen jälkihommiin useammin. :)

Elokuun alussa loppui jälkikurssi. Viimeisellä kerralla treenit pidettiin metsässä. Marianne polki Dumikselle jäljen. Pituus varmaan sen 500 metriä ja muutama kapula jäljellä. Muutamia kulmia. Siihen mennessä oltiin ennätetty tehdä jo muutamia puolen kilsan jälkiä, joka on alokasluokan pituus. Jälki meni aika hienosti. Minua piti välillä ohjeistaa tekemään oikein, mutta koira teki ihan niin kuin piti. Kepit nousi ja jäljellä pysyttiin.
Sain myös tietää, että päästiin Duminan kanssa loppusyksyksi jälkiryhmään treenaamaan. Ihan kiva uutinen. Ei tarvitse yksin porskutella, vaan saa tarvittavaa tukea treenikavereilta.

Olin 17.-18.8. viikonlopun talkoolaisena Australianpaimenkoirat ry:n luonnetestissä. Lauantaina minulla oli koirat mukana, koska Mariannen kanssa oli ollut puhetta jälkitreeneistä luonnetestin jälkeen. Niinhän me sitten jälkeiltiin porukalla. Marianne kävi polkemassa jäljen Dumikselle ja Poppikselle.
Dumis suoriutui hyvin, jälleen kerran. Minäkin olin oppinut jotain. Olin oppinut lukemaan koiraa jo paremmin. Pysähdyin oikeissa kohdissa ja annoin löysää oikeissa kohdissa. Palkkasin kepeistä iloisesti ja reilusti. Hyvä minä! Näin sitä vaan oppii koko ajan lisää.

Olen päättänyt, että talven aikana treenataan Dumiksen kanssa BH-koetta varten. Se kun pitää olla suoritettu hyväksytysti, että saa yleensäkään osallistua jälkikokeeseen. Tottistakin pitää treenata. Aika vaikeita juttuja. Pitää varmaan asettaa itselleen jonkinlainen tavoite BH:nkin suhteen. Jos sen saisi suoritettua ennen kuin Dumina täyttää neljä vuotta. :D

Neron kanssa olen päättänyt siirtyä tokossa avoimeen luokkaan. En jaksa enää jauhaa alokasta, koska meillä kuitenkin on se ykköstulos. Pakko saada uusi tavoite ja innostus hommaan.
Neron kanssa ollaan aksattu ahkerasti koko kesä. Ulkokenttäkausi on ihan mahtava. Ei tarvitse treenata ahtaassa hallissa. Halliin siirrytään taas syyskuun alussa.
Minä lupauduin vielä agilityn kalustovastaavaksi eli huolehdin agilityesteiden kunnosta ja organisoin niiden siirron syksyllä ja keväällä. Homman piti olla helppo. Agilitykaluston kunnon piti olla kohtalainen. Muutaman viikon kalustovastaavan urani aikana olen saanut jo pitkän listan korjattavista ja huolettavista esteistä. Uusiakin esteitä on hommattava ensi vuoden puolella.  Onneksi minulla on taitava mies, joka on luvannut auttaa minua näissä hommissa. Yksin en selviäisi hommasta.

Tähän kesään mahtuu myös muutamia haikeita asioita, jotka ovat painaneet sydämellä. Jälleen kerran sain todeta, että miten tärkeitä on perhe, ystävät ja koirat. Koiraharrastukset auttavat monesti saamaan ajatukset muualle. Pitkät metsälenkin auttavat jäsentelemään ajatuksia. Perhe ja ystävät pitävät jalat maan pinnalla, kiinni arkisessa elämässä. Syksyä kohti mennään ja kelit ovat olleet mitä hienoimpia.
Pitäisi varmaan yrittää muistutella itseäni päivittelemään blogiakin useammin. On taas homma jäänyt retuperälle. :D

Pieniä edistysaskelia

Maanantaina 24.6. oli normi agitreenit. Porukka on varmaan kesälomilla, koska treeneihin oli harhautunut vain kolme koirakkoa. Minullehan se sopii tosi hyvin, koska silloin on kunnolla aikaa treenata ja ennättää kokeilla erilaisia ohjaustekniikoita samaan rataan. Miia oli suunnitellut mukavat treenit. Vaikka oli kuuma keli ( +29 astetta) , niin Nero oli elementissään. Treenin pääaihe oli esteille irtoaminen. Samalla tuli harjoiteltua takanaleikkausta, valssia, saksalaista ja twistiä. Sain taas vaihteeksi nauraa itselleni, mikä on nykyään enemmän jo vakiohommaa. Minunohjauskuviot on välillä melko persoonallisia ja kädet on missä sattuu. Onneksi minä osaan nauraa itselleni.
Ostin muuten 12 kappaletta aurauskeppejä ja ne on laitettu meidän pihaan pujotteluharjoituksia varten. Olenkin treenannut melko paljon vaikeita keppikulmia ja saanutkin muutamia tosi hyviä onnistumisia.


Tiistaina 25.6. oli Duminan jälkikurssin treenit. Me ollaan ennätetty tehdä Dumiksen kanssa kahden viikon aikana useampi jälki, joista pisin oli 130 metriä. Otin matkan sports trackerillä. Jälkeen olen tallannut kaarroksia ja nameja olen vähentänyt kaarroksiin. Nami on ollut noin joka viidennellä askeleella. Keppitreenit olen tehnyt erillisinä, mutta ne ei ole oikein menneet niin kuin olisin toivonut. No, tiistain treeneissä tein erillisen jäljen ja erillisen keppitreenin. Keppitreeni oli suora pätkä ilman nameja, mille laitoin 8 hajustettua jälkikeppiä sopivin välimatkoin. Dumina näki kun poljin jäljen ja laitoin kepit. Dumis haistoi tosi kivasti ja ensin naksautin pelkästä haistelusta. Sitten naksautin kepin suuhun ottamisesta ja lopulta jopa siitä, että Dumis toi kepin minulle. Joka kerta ihan mahtavat kehut, namipalkkaa ja kepillä leikkimistä. Treeneissä homma alkoi sujumaan. Ihan huippufiilis. Nyt keppitreeni ei enää tunnu niin vaikealta. Nyt vaan paljon toistoja kahden viikon aikana. Pitää tehdä nyt namijälkeä ja keppijälkeä erillisinä harjoituksina. Namijäljelläkin voisin kuulema vähentää nameja epäsäännöllisin välein. Se mikä oli erikoista, että namijäljellä Dumis otti namia suuhun ja sylkäisi pois ja sitten vaan jatkoi etenemistä. Eli ehkä nameja tosiaan kannattaa vähentää.

Näillä eväillä siis jatketaan. Nyt minulla on harkinnassa, että uskaltaisinko jo ilmota Neron agikisoihin. Minun kuulema pitäisi ilmota, olisi siis oikeastaan pakko. :D  No minä mietin vielä...

Dumina The Jälkikoira

Heh heh, otsikko on sitten ihan vaan vitsi. Oikeasti me aloitettiin Duminan kanssa jäljen alkeet kurssi. Sunnuntaina 9.6. oli parin tunnin teoriaosuus ja tiistaina 11.6. oli ensimmäinen käytännön kerta. Meitä kurssilaisia on kahdeksan koirakkoa. Osa on tehnyt hiukan jälkeä ja osa ei ole tehnyt ikinä yhtään. Aloitettiin ihan alusta. Tai me ei Duminan kanssa aloitettu ihan alusta, koska ollaan kuitenkin tehty jokusen kerran makkarajälkeä. Meidän treenijälki oli ylämäestä alas, jossa lievä kaarros ja takaisin ylämäkeen. Kaarroksen kohdalla namit vähennettiin niin, että niitä oli vaan noin joka viidennellä askeleella. Minä vähän epäilin tuota kaarrosta, että meneekö Dumina sen vai jääkö miettimään. Ihan turhaa epäilin, koska Dumis ei hätkähtänyt yhtään vaan jatkoi jäljen intensiivisesti lähes loppuun. Siis lähes loppuun kunnes muurahainen meni Dumiksella kurkkuun tai nenään. Minun piti kaivella muurahainen pois ja sittenpä Dumis jatkoikin oma-aloitteisesti jäljen loppuun.
Saatiin kotiläksyksi aloittaa keppien opettelu. Eli laitan hyvin hajustuneita keppejä jäljen päälle ja merkkaan naksuttimen avulla heti jopa hetken haistelun. Siitä sitten superpalkka, että keppien merkkaaminen vahvistuu. Keppejä ei siis tarvitse vielä osata kahden viikon päästä kun meillä on seuraavat jälkitreenit, mutta voin aloittaa jo harjoittelun, koska Dumis ymmärtää kuitenkin perusmakkarajäljen perusteet. On se vaan mukavaa tuo jälkihommeli. :)

Maanantaina 10.6. oltiin Neron kanssa agilitytreeneissä. Nerppa kävi kuumana jo ennen kuin pääsi kentälle. Piti olla tosi tiukkana sille. Ihan ihmeellinen treeni muutenkin.
No siitä seurasi se, että kontaktitreenit pitää ottaa uudelleen kunnon syyniin. Joka kontaktin jälkeen joku palkkaamaan namilla. Minun pitää olla tiukka ja vaatia joka ainoa kerta paikalla pysyminen ettei ala lipsumaan. Kepit menee hienosti. Onneksi. :) Myös rengas menee hienosti, kun muistelee viime kesän renkaan ohituksia. Joissain asioissa ollaan siis edistytty hienosti ja joissain asioissa pitää palata hieman taaksepäin, että voidaan taas joskus mennä eteenpäin. Tosi sekavasti kirjoitettu, mutta näin se vaan on. :D

Torstaina 13.6. kävin kokeilemassa Duminan kanssa jälkeä siten, että laitoin jäljen päälle muutamia hyvin hajustuneita keppejä. Eli aloitettiin keppitreeni. Käytin apuna naksutinta. Naksautin heti kun koira pikkuisenkin haistoi keppiä. Ei ollut kovinkaan onnistunut ensimmäinen keppiharjoitus. Tuskin Dumina edes tajusi, että miksi naksautin. Se pysyi hyvin jäljellä ja seurasi sitä, mutta kepin kohdalla reaktio ei ollut mitenkään ihmeellinen.

Lauantaina 15.6. kävin tekemässä taas jäljen, mutta ilman keppejä. Päätin tehdä vaan pitemmän jäljen, jossa on pari loivaa kaarrosta. Kaarroksissa laitoin namia vain joka viidennelle askeleelle. Katsoin Sports Trackeristä, että kokonaismatka oli 130 metriä. Pisin jälki tähän mennessä Duminan kanssa. Ei ollut mitään ongelmaa pysyä jäljellä. Päinvastoin jouduin hillitsemään liian nopeaa etenemistä. Aika hieno tunne oli huomata, että Dumis eteni vaikka namit oli vähemmällä. Seuraavaksi taidan kokeilla koko jäljen vähemmällä namilla. Jos juhannuksen aikoihin tekisi myös lisää keppitreeniä.

Maanantaina 17.6. taas agiliideltiin Neron kanssa. Treeneissä ei ollut nyt ruuhkaa, joten saatiin juosta ja treenata ihan kunnolla. Alkutreenit menivät taas höyrytessä, mutta jo toinen kierros meni paremmin ja kolmas suorastaan loistavasti. Treenattiin vaikeita keppikulmia. Minun pitää antaa Nerolle enemmän tilaa esteille menoon eikä mennä itse liian lähelle estettä, koska Nero on estehakuinen. Nyt kesän aikana pitää kontaktien lisäksi treenata vaikeat keppikulmat kuntoon. Outin kanssa naureskeltiin, että kun menen Neron kanssa agilitykisoihin, niin käyn ensin treenaamassa tunnin koirakentällä agia, että koira olisi sopivassa mielentilassa varsinaisissa kisoissa. Jotkut koirat eivät jaksa tehdä liikaa toistoja eivätkä jaksa vetää pitkiä treenejä, mutta Nero jaksaa ihan kevyesti pitkät treenit ja on parhaimmillaan vasta treenien loppupuolella. :D Ei muuten into lopu kesken.

Tiistaina 18.6. tokoiltiin molempien koirien kanssa.
Ensimmäisen osion treenasin Nero kanssa kisapalkkausta. Minun on kehiteltävä jonkinlainen palkkaus, jolla voin kokeissa osoittaa koiralle, että hienosti meni. Testaan nyt käsikosketusta. Pitää katsoa, että toimiiko se meillä. Nerolla pitää olla sellainen palkkaus, että se ei nostata virettä, vaan päinvastoin laskee sitä. Sen vuoksi liiallinen iloinen kehuminen ei ole hyväksi. Nero innostuu ja alkaa haukkumaan. No, testaamalla sen sitten näkee, että mikä toimii.
Toisella osiolla treenattiin Neron kanssa noutoa. Tai lähinnä siis sellaista noutoa, että Herra Karvaturpa ei purisi ja heiluttelisi kapulaa suussaan. :D Noutaminen sujuu mallikkaasti niin kauan kun minä lähden juoksemaan poispäin ja Nero joutuu juoksemaan minut kiinni kapula suussaan. Silloin se ei ennätä tai hoksaa pureskella. Heti kun jään paikalleni odottelemaan tai vaikka kävelen poispäin, niin alkaa kapulan keikuttelu ja pureminen. Kokeilin sitten noutoa 2 kilon kapulalla. Ihan vaan mielenkiinnosta halusin nähdä, että heiluuko kapula. No, ei heilunut eikä sitä purtukaan. :D Nyt hommaan ison kahden kilon noutokapulan ja treenaan sillä niin kauan, että homma menee Neron jakeluun. Kapulaa ei purra!
Duminan kanssa harjoiteltiin seuraamista lyhyissä pätkissä. Tehtiin myös käännöksiä ja harjoiteltiin takapään käyttöä. Treenien pääaiheina oli kuitenkin liikkestä seisominen ja paikkamakuussa odottaminen. Pysähtymiset on vielä vaikeita. Niitä pitää vaan jaksaa harjoitella ja harjoitella. Se mikä Duminassa on mahtavaa, on se että se on tosi kontaktinhaluinen. Sen kanssa on helppo treenata vaikka kentällä olisi häiriöitä kuten esim. toisia koiria juoksemassa tms. Paikalla makaaminen on edistynyt aika paljon. Pikkuhiljaa maltti kasvaa. Hienoa huomata, että edistystä tapahtuu, vaikka treenaankin Duminan kanssa yksin. Duminallahan ei ole enää edes puolikasta tokon ryhmäpaikkaa, joten jään aina virallisten tokotreenien jälkeen vielä kentälle, että Duminakin saa oman aikansa tokottelussa. Minulla oli alunperin suunnitelmissa mennä Duminan kanssa loppuvuodesta ensimmäisiin tokokokeisiin, mutta taidan joutua siirtämään alkuperäistä suunnitelmaa. Nyt kesällä aion opettaa Duminalle enemmän noita jälkihommia ja sitten syksyllä ja talvella on aikaa enemmän näihin tokojuttuihin.


Muistilista itselleni:

- Osta 2 kilon noutokapula ( Neron noutotreeniä varten )
- Osta 12 kpl aurauskeppejä ( Neron kepeilleviennit vaikeista kulmista )

- Treenaa Neron kanssa A-esteen kontakteja paljon, etenkin alastulolla pysymistä ( joku aina palkkaamassa alastulolla ), homma on alkanut lipsumaan
- Treenaa Neron kanssa tokon kisapalkkausta joka päivä
- Treenaa Duminan kanssa tokossa jääviä liikkeitä paljon
- Treenaa Duminan kanssa takapään käyttöä paljon
- Duminalle jälkitreenit ainakin pari kertaa viikossa
- Duminalle keppejä jäljen päälle

Kamalan paljon asioita muistettavana. Onhan tässä kesä aikaa. Niin ja loma alkaa huomenna. :D

Tilannekatsaus

Sunnuntaina 5.5. satoi vettä. Siis harmaata ja sateista koko päivän. Siitä huolimatta kävin koirien kanssa pariin otteeseen kunnon metsälenkillä. Kummasti sitä saa uutta virtaa tuolta metsän siimeksestä.Nero vietti 4-vuotissyntymäpäiviään. Heti aamulenkin jälkeen tein Nerolle perinteisen jauhelihakakun, jonka se jakoi sitten Duminan kanssa.
Iltapäivällä Paula ja Anne näyttivät minulle miten esineruutu tehdään ja miten sen treenaaminen aloitetaan. Se oli tosi mukavaa puuhaa. Duminakin oli ihan innoissaan asiasta. Taidettiin molemmat vähän hurahtaa esineruutuhommaan. :D Nyt osaan tehdä esineruutua itseksenikin. Sain selkeät ohjeet siitäkin miten kannattaa aluksi treenata Duminan kanssa ja miten voin sitten vaikeuttaa asiaa asteittain.
Samana iltana oli kevään viimeiset agilitytreenit E-ryhmässä. Ryhmä siis vaihtuu. Onneksi minun kanssa samaan ryhmään siirtyy Laura ja Luca. Aiemmin keväällä samaan ryhmään siirtyi jo Laura ja Nalle eli entisiä treenikavereita löytyy uudestakin porukasta. Kouluttajat pysyvät samana eli Paula ja Miia pysyvät ohjaksissa sekä Outi tulee vielä kolmanneksi kouluttamaan. Minä olen aika toiveikkaalla mielellä, että edistystä tapahtuu edelleen. Ainakin talvikaudella Paula ja Miia ovat pystyneet kouluttamaan tosi hyvin ja nyt kun vielä Outikin on mukana, niin varmaan hyviä neuvoja riittää. Uusi treeniaika vaan on aika syvältä. En koskaan ennätä heti treenien alkuun paikalle.
No, kesälomalla ennätän ajoissa. :D Agilityssa on yksi muukin iso harmitus. Se, että me treenataan ilmeisesti koko kesä hallilla. Ei päästäkään ulkokentälle. Ulkokenttä on kuulema melko huonossa kunnossa eikä siellä voi pitää agilitytreenejä. Ainakaan toistaiseksi. Olisin kyllä tärkeää saada ulkotreenejäkin tai ainakin päästä välillä suurempaan halliin juosemaan. Olen miettinyt sitäkin, että kävisin kesän aikana muutamia kertoja ACE:n treeneissä, että saisin varmuutta ja uusia vinkkejä. Pitää katsella tilannetta.

Tokorintamalla tapahtuu kesän ajaksi muutosta. Kesä- ja heinäkuussa käyn tokotreeneissä vain joka toinen viikko, koska pääsimme Duminan kanssa jäljen alkeiskurssille ja se pidetään joka toinen viikko samaan aikaan tokotreenien kanssa. Minun oli pakko tehdä tällainen päätös, koska oma seura järjestää jälkikursseja todella harvoin eli tilaisuuteen on tartuttava nyt. Olen kyllä aika innoissani tuosta kurssista. Se on minun ja Dumiksen yhteinen juttu, niin kuin agility on Neron ja minun yhteinen juttu. Tokoa treenaan sitten molempien koirien kanssa.

Viime aikoina on pitänyt kiirettä. Viikonloput on olleet aika varattuja. On ollut talkoohommia, synttärijuhlia, sukulaisten hoitamista jne. Tulevana viikonloppuna menen talkoohommiin koiranäyttelyyn. Perinteiseen tapaan menen tarkastamaan rokotustodistuksia. Olen treenannut koiriakin, mutta selkeästi normaalia vähemmän. Kyllä tämä tästä varmaan rauhoittuu ja ennätän taas treenata enemmän. Kunnon metsälenkeistä en ole luopunut, sillä ne on minulle henkireikä. Metsässä ajatukset selkeytyvät ja kiire unohtuu. Koiratkin saavat purkaa ylimääräistä energiaansa ainakin ulkoilun ja juoksemisen muodossa, vaikka treenit onkin vähemmällä.
Jeps, jeps, nyt sitten katsellaan mitä kesä tuo tulleessaan ja edetään sen mukaan.

Duminan luonnetesti 20.4.2013

Nyt se on sitten suoritettu.
Dumina kävi luonnetestissä ja sai hienot 186 pistettä ja laukausvarma. Tuomareina oli Jorma Kerkkä ja Reijo Hynynen eli sama kaksikko, joka testasi Neronkin aikanaan.

Osa-alueet menivät seuraavasti:

toimintakyky          +1  kohtuullinen
terävyys                  +1  pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
puolustushalu         +1  pieni
taisteluhalu             +2  kohtuullinen
hermorakenne        +1  hieman rauhaton
temperamentti        +3  vilkas
kovuus                    +3 kohtuullisen kova
luoksepäästävyys    +3  hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukauspelottomuus  +++ laukausvarma


Dumina oli kyllä hieno tyttö! Olen kyllä todella ylpeä pikkuisesta tirppanasta.
Mari onneksi videoi testin, joten voin jälkeen päin muistella.
Pimeä huone oli Duminalle helppo. Se tuli suoraan minun luokse, eikä törmäillyt matkalla yhteenkään esteeseen. Se teki työtä varmana ja harkiten.

Tässäpä videomateriaalia luonnetestistä.


Duminan luonnetesti 20.4.2013 osa 1


Duminan luonnetesti 20.4.2013 osa 2

Loppuleikki ei näy videolla, mutta Dumina tarrasi solmuleluun kuin hyeena kiinni. Toisin sanoen tyttönen ei ollut paineistunut kovinkaan pahasti testin aikana, koska lelut jaksoivat edelleen kiinnostaa. :D

Agilitirallaa

Nyt on ollut muutamia ihan huippumahtavia agilitytreenejä. On ollut ihan onnistumisenriemua. Minä olen selkeästi kehittynyt ohjaamisessa pikkuhiljaa ja Nero on kehittynyt kuuntelemisessa. Meillä on yhteistyö alkanut sujumaan melko jouhevasti. Pitää kyllä sanoa, että koulutusohjaajatkin on osanneet neuvoa ja opettaa tosi hyvin. Jos ei muuten mene minulla jakeluun niin rautalangasta väännetään. :D

Viime sunnuntaina meillä oli rata, jossa tehtiin enimmäkseen valssiharjoituksia, mutta sitten muokattiin ohjausta jokaiselle koirakolle parhaiten sopivaksi. Olin suorastaan ylpeä ja yllättynyt siitä miten hienosti me saatiin Neron kanssa rata suoritettua. Pikkuhiljaa minäkin alan oppia radanlukua ja pystyn tekemään ennakkoon suunnitelman ohjauskuvioista. Myös radan estejärjestyksen muistaminen alkaa sujua koko ajan paremmin. Muutenkin agility tuntuu jotenkin oikealta. Se on vaan Nerolle sopiva laji. Toisena koulutusohjaajanamme toimiva Paula kehoitti harkitsemaan ilmoittautumista virallisiin kisoihin kesällä. Kontakteilla pysymistä vaan pitää vahvistaa enemmän, koska Nero saattaa herkästi lähteä ennen minun  lupaa kontakteilta eteenpäin ja se taas vaikeuttaa minun ennättämistä seuraavalle esteelle.Tai siis onhan meillä paljonkin hiottavaa kaikessa, mutta tuo kontaktivarmuus olisi sellainen, mihin pitäisi kiinnittää huomiota ja tehdä hiukka enemmän töitä ennen ensimmäisiin agikisoihin menoa..

Olen tässä pohtinut myös sellaista asiaa, että menisinkö Duminan kanssa agilityn alkeiskurssille. Agility ei ehkä ole Dumikselle niin luontevaa kuin Nerolle on ollut alusta lähtien, mutta nopea tuo meidän tyttönen on. Mietin vaan, että riittääkö minulla aika ja energia treenata kahdella koiralla agilityä ja tokoa. Sitten kun kiinnoistaisi tuo jälkikin. No, minulla on tässä vielä muutama päivä aikaa miettiä ennen kuin agilityn alkeiskurssin hakemus sulkeutuu. Pitää vielä miettiä asiaa.

Ensi viikonloppu meneekin MH-luonnekuvauksissa, jonne olen lupautunut kokkaamaan. Ja seuraavana viikonloppuna on Duminan luonnetesti, joten tohinaa riittää taas joka viikonlopulle.

Syväpohdintaa

OHO! Enpä olisi uskonut, että kirjoitan tänne näin pian edellisen kirjoituksen jälkeen. :D Tuli vaan sellainen tunne, että asioita pitää saada paperille. Ehkä minulla on vaan tarve saada jonkinlaista tolkkua asioihin, jotka ovat askarruttaneet mieltäni.

Eilen pohdin paljon motivaatiota. En koiran motivointia vaan ihmisen motivaatiota ja sitä, mikä saa ihmisen innostumaan jostain tekemisestä niin, että se ajaa eteenpäin kohti tavoitettaan. Tämä kaikki pohdiskelu on ihan minun omaa ajatusvirtaani eikä sillä ole mitään tieteellistä näyttöä, joten jokainen ajatelkoon asiaa niin kuin haluaa. Tämä on vain ”minusta tuntuu”-pohjalta kirjoitettu itseanalyysi.

Tekemisen pitää tietenkin olla mielekästä. Tekemisen pitää tuottaa enemmän onnistumisen kokemuksia kuin niitä pettymyksiä. Ja onnistumisten kokeminen  onnistuu, kun asettaa omat tavoitteet itselleen  sopiviksi. Liian korkeat tavoitteet liian nopeassa ajassa voivat aiheuttaa enemmän pettymyksen kokemuksia kuin niitä onnistumisen tunteita.  Siinä vaiheessa kun pettymysten ja epäonnistumisten määrä kasvaa suuremmaksi kuin ilon ja hyvänolon tunteet, niin itselläni ainakin motivaatio laskee.

Jokainen ihminen on tietysti yksilö ja toiset kestävät pettymyksiä paremmin kuin toiset.  Joillekin pettymys on voimavara, josta saa enemmän energiaa ja sen innoittamana jaksaa työstää enemmän ja enemmän. Mutta häviääkö tekemisestä pikkuhiljaa ilo, jos pettymysten patistamana  tekee vaan enemmän ja kovempaan tahtiin?

 Joku huippu-urheilja, joka  tekee töitä pääasiassa yksin, voi hyvinkin saada pidettyä tavoitteensa kaikesta huolimatta. Luulen , että koiraharrastuksessa asia on hieman toisin. Koiran kanssa tehdessä on kyseessä kaksi elävää olentoa, ihminen ja koira, joiden yhteistyö on tärkeintä koko hommassa. Koira vaistoaa luultavasti paljon enemmän kuin me ihmiset ymmärrämmekään, tai ainakin minä olen sitä mieltä. Ihmisen kiristynyt tahti, vakavoitunut ja iloton olemus voivat vaikuttaa koiran koko tekemiseen ja motivaatioon.

Kun koiran motivaatio laskee, niin eikö ole selvää että myös ihminen joutuu tekemään taas enemmän töitä ja paineet saattavat kasvaa koska tavoitteet on asetettu alun perin jo liian korkealle.

Minä koen tärkeänä, että jokainen ihminen asettaa itselleen ja koiralleen sopivat tavoitteet. Toiset koirakot ovat kuin raketteja ja niiden nousukiito on pysäyttämätön. Korkeatkin tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Toiset koirakot taas tarvitsevat enemmän aikaa ja pienempiä tavoite-etappeja, että onnistumisenilo säilyy. Itsestäni tiedän, että sitä haluaisi asettaa tavoitteet todellakin tähtiin asti, mutta omat kyvyt ja mahdollisuudet eivät yllä sinne asti eli tavoitteeni pysyvät pieninä askeleina eteenpäin. Näin saan harrastamisen tuntumaan harrastamiselta eli sellaiselta tekemiseltä, josta saan energiaa normaaliin arkielämään. Samalla saan luotua syvempää suhdetta koiriini, kasvatettua myös molemminpuolista  luottamusta.

Ihailen niitä ihmisiä, joilla on kyky saavuttaa suuria tavoitteita ja silti pitää koko harrastamisen hauskana ja iloisena asiana. Vaikka tavoitteiden saavuttaminen vaatii paljon työtä ja joskus niitä takapakkejakin, niin verenmaku suussa ei tarvitse asioita tehdä.

Tottakai pettymykset ja  ne ”aallonpohjatkin” kuuluvat kaikkeen koiraharrastukseen, mutta niihin ei pidä jäädä rypemään. Minullakin on ollut monia hetkiä, joilloin motivaatio on hetkellisesti vähentynyt tai olen tuntenut olevani maailman suurin tunari. En silti ole jäänyt siihen tilaan rypemään, vaan olen miettinyt tavoitteeni uudestaan ja aloittanut työstämään tilannetta niin henkisesti kuin ihan käytännönkin työskentelyllä. Oman motivaation kannalta olen huomannut erittäin tärkeänä asiana treenikaverit. Heiltä saa kommentteja  puoleen ja toiseen. Myös ryhmän positiivinen ja huumorintajuinen ilmapiiri on auttanut nostamaan asennoitumistani ja työmotivaatioita. Toinen tärkeä motivaationnostaja on ollut vaihtelu. Eli erilaiset treeniohjelmat, vieraat kouluttajat ja  mm. Bywater-tapaamiset/koulutukset  ovat saaneet uutta sykettä treeneihin. Meillä on aika tiivis Bywater-porukka, jonka kanssa pidetään paljonkin yhteyttä ja tältä porukalta voi kysyä mitä vaan.  :D Kukaan ei varmaan hämmästy mistään.

Joskus motivaation nostamiseen tarvitsee tällaisia syväpohdiskelujakin. Pitää miettiä omia tavoitteita ja arvoja, joiden mukaan yleensä toimii. Välillä pitää höllentää hieman otetta ja ehkä löysätä treenitahtia, että motivaatio kasvaa sekä koiralla että ihmisellä.

En tiedä mikä sai eilen aikaan sen, että aloin miettimään tätä ihmisen motivaatiokysymystä.  Itselläni ei ole tällä hetkellä mitään suurta ongelmaa asian kanssa, mutta olen joutunut painimaan  joskus paljonkin motivaatio-ongelmien kanssa. Aina ei vaan kaikki mene ihan putkeen. Koko ihmisen elämä on tasapainoilua onnistumisten ja epäonnistumisten kanssa. Niinhän asioista opitaan. Jos koskaan ei tekisi virheitä, niin miten olisi mahdollista oppia mitään.

Kesää kohti mennään

Ohhoh, kun on taas aikaa ennättänyt vierähtää edellisestä päivityksestä. Pitää varmaan yrittää muistella mitä kaikkea sitä onkaan tullut touhuiltua tuon joulukuun jälkeen.

Helmikuussa oli Bywater-porukoilla tokokoulutuspäivä. Vuokrattiin porukalla Pondera-halli ja pyydettiin Miettisen Anne kouluttamaan meitä. Jokainen koira sai puoli tuntia treeniaikaa. Lisäksi kuuntelemallakin sai paljon uusia vinkkejä. Meitä oli ihan mukava porukka: Sara+Demi, Mari+Soma+Sulo, Ria+Indy, Marianne+Pipsa, Anne+Jato+Tala, Mari+Jiro ja tietysti minä Neron ja Duminan kanssa. Tuirekin tuli seuraamaan koulutuspäivää muutaman ihanan pentusen kanssa.
Tällaisia koulutuspäiviä pitäisi järkätä useammin. Oli tosi mukavaa eikä kustannuksetkaan olleet mahdottomat.

Maaliskuun alussa Duminalla alkoi juoksut, joten se joutui lähtemään Tuiren luo hoitoon. Vaikeaahan se on alussa olla erossa, mutta sitten siihen tottuu.
Neron kanssa sitten hyödynnettiinkin koko tämä aika kun Dumis oli poissa.  Treenattiin agilityä ihan urakalla. Maaliskuun 23. päivä käväistiin sen enempää suunnittelematta agilityn möllikisoissakin. Nero veti radan hienosti. Virhepisteitä kuitenkin kertyi, koska alussa Nero karkasi ja hyppäsi takaisin tullessa yhden esteen. Lopussa oli pitkä suora ja Nero kääntyi putkelta suoraan minun eteeni siten että minä otin kunnon rempulat. Ei se mitään. Nousin nopsaan ylös ja ohjasin koiran vielä viimeisenkin esteen yli. Sen mitä opin mölleissä oli se, että kun radalle päästään, niin minä en huomaa enää mitään muuta kuin radan ja koiran. Koko muu maailma häviää ja unohtuu. En muista jännittää enää koko tilannetta ja katsojia. Se tekemisen tunne on mahtava. Kun meno sujuu hyvin ja Nero on vauhdissa, niin agility valtaa koko mielen. Mölliradan jälkeen minulla oli valtava adrenaliini virta päällä. Se, että uskalsin mennä mölleihin  Tiinan ja Saran pienen painostuksen tuloksena, sai aikaan voittajafiiliksen. Nyt saatan uskaltaa mennä toisiinkin mölleihin, kun tiedän, että Neron kanssa voi mennä agia ja koko muu maailma unohtuu.
Olen miettinyt paljon näitä harrastusasioita viime aikoina ja agilitystä taitaa muodostua Nerolle sellainen asia, johon aion jatkossa panostaa hiukan enemmän kuin tokoon. Duminan kanssa panostan enemmän tokoon. Kesäksi siirrymme Neron kanssa agiltyn D-ryhmään. Tunnen kesän kouluttajat ja uskon, että he voivat antaa meille paljonkin, että pääsemme koko ajan eteenpäin. Tämän hetkisessä E-ryhmässä on ollut hyvä ja kannustava ilmapiiri, joten minä siirryn toiseen ryhmään hieman haikein mielin.

Dumina täytti 25. päivä maaliskuuta 2 vuotta. Ei siis voitu juhlia syntymäpäiviä kotona, koska "Kapteeni Sarviapila" oli kasvattajan luona hoidossa. Juhlimme synttäreitä jälkikäteen, kun pieni musta tirriäinen palasi kotiin. Koirat saivat ihan kunnon jauhelihakakun.

Keväinen aurinko lämmittää päivisin jo mukavasti. Ulkoileminen keväthangilla on suorastaan nautinto. Kesää kohti siis mennään koko ajan. Talven pimeys on jälleen kerran taltutettu ja valoisa aika koittaa.