Maisemaa

Maisemaa

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kevätaurinko paistaa

Tänään oli ihan loistava ulkoilukeli ja kävinpä katsastamassa lähellä sijaitsevan koulun kentän tilanteen. Kenttä oli sulanut ja oli mukavan kuiva hiekkakin. Käytiin ensin metsälenkillä ja palattiin koulun kentälle treenailemaan tokoa.
Aluksi otettiin vapaana seuraamista, että Nero pääsi työvireeseen. Seuraamisen jälkeen aloimme hiomaan liikkeestä seisomista ihan alkeilla, koska Neron pysähtyminen on ollut melko epävarman oloista. Helpoista asioista palkkaaminen antoi Nerolle enemmän intoa ja onnistumisen kokemuksia. Tein sitten muutamia onnistuneita vaikeutettuja pysähdyksiä. En halunnut liikaa jauhaa yhdellä kertaa samaa asiaa, että homman hauskuus säilyy.
Muutamia liikkeestä maahan menoja tehtiin ja lopetettiin senkin liikkeen treenaaminen onnistuneisiin suorituksiin.
Itseäni kouliakseni harjoiteltiin vielä rauhallisia käännöksiä ja palkkasin koiraa hyvistä perusasennoista.
Kotimatka mentiinkin sitten hihnaseuraamista ja palkkasin kontakteista.
Kun päästiin kotiin palkkasin Neroa vielä frisbeen heittelyllä, koska se rakastaa sitä.
Kaiken kaikkiaan tämän päivän treeneistä jäi ihan hyvä fiilis, koska Nero tykkää hommasta. Koulun kentän vierellä leikki lapsia eikä se edes kiinnittänyt huomiotaan niihin. Oma osaamattomuus vaan tuntuu joskus rasittavalta, mutta onneksi on treenikavereita, joilta saa vinkkejä ja neuvoja. Seuraamisen treenaaminen on varsinkin sellainen, missä tarvitsisi useammin jonkun naksuttelemaan silloin kun kontakti ja asento on oikein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti