Duminan luonnetesti 20.4.2013

Nyt se on sitten suoritettu.
Dumina kävi luonnetestissä ja sai hienot 186 pistettä ja laukausvarma. Tuomareina oli Jorma Kerkkä ja Reijo Hynynen eli sama kaksikko, joka testasi Neronkin aikanaan.

Osa-alueet menivät seuraavasti:

toimintakyky          +1  kohtuullinen
terävyys                  +1  pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
puolustushalu         +1  pieni
taisteluhalu             +2  kohtuullinen
hermorakenne        +1  hieman rauhaton
temperamentti        +3  vilkas
kovuus                    +3 kohtuullisen kova
luoksepäästävyys    +3  hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukauspelottomuus  +++ laukausvarma


Dumina oli kyllä hieno tyttö! Olen kyllä todella ylpeä pikkuisesta tirppanasta.
Mari onneksi videoi testin, joten voin jälkeen päin muistella.
Pimeä huone oli Duminalle helppo. Se tuli suoraan minun luokse, eikä törmäillyt matkalla yhteenkään esteeseen. Se teki työtä varmana ja harkiten.

Tässäpä videomateriaalia luonnetestistä.


Duminan luonnetesti 20.4.2013 osa 1


Duminan luonnetesti 20.4.2013 osa 2

Loppuleikki ei näy videolla, mutta Dumina tarrasi solmuleluun kuin hyeena kiinni. Toisin sanoen tyttönen ei ollut paineistunut kovinkaan pahasti testin aikana, koska lelut jaksoivat edelleen kiinnostaa. :D

Agilitirallaa

Nyt on ollut muutamia ihan huippumahtavia agilitytreenejä. On ollut ihan onnistumisenriemua. Minä olen selkeästi kehittynyt ohjaamisessa pikkuhiljaa ja Nero on kehittynyt kuuntelemisessa. Meillä on yhteistyö alkanut sujumaan melko jouhevasti. Pitää kyllä sanoa, että koulutusohjaajatkin on osanneet neuvoa ja opettaa tosi hyvin. Jos ei muuten mene minulla jakeluun niin rautalangasta väännetään. :D

Viime sunnuntaina meillä oli rata, jossa tehtiin enimmäkseen valssiharjoituksia, mutta sitten muokattiin ohjausta jokaiselle koirakolle parhaiten sopivaksi. Olin suorastaan ylpeä ja yllättynyt siitä miten hienosti me saatiin Neron kanssa rata suoritettua. Pikkuhiljaa minäkin alan oppia radanlukua ja pystyn tekemään ennakkoon suunnitelman ohjauskuvioista. Myös radan estejärjestyksen muistaminen alkaa sujua koko ajan paremmin. Muutenkin agility tuntuu jotenkin oikealta. Se on vaan Nerolle sopiva laji. Toisena koulutusohjaajanamme toimiva Paula kehoitti harkitsemaan ilmoittautumista virallisiin kisoihin kesällä. Kontakteilla pysymistä vaan pitää vahvistaa enemmän, koska Nero saattaa herkästi lähteä ennen minun  lupaa kontakteilta eteenpäin ja se taas vaikeuttaa minun ennättämistä seuraavalle esteelle.Tai siis onhan meillä paljonkin hiottavaa kaikessa, mutta tuo kontaktivarmuus olisi sellainen, mihin pitäisi kiinnittää huomiota ja tehdä hiukka enemmän töitä ennen ensimmäisiin agikisoihin menoa..

Olen tässä pohtinut myös sellaista asiaa, että menisinkö Duminan kanssa agilityn alkeiskurssille. Agility ei ehkä ole Dumikselle niin luontevaa kuin Nerolle on ollut alusta lähtien, mutta nopea tuo meidän tyttönen on. Mietin vaan, että riittääkö minulla aika ja energia treenata kahdella koiralla agilityä ja tokoa. Sitten kun kiinnoistaisi tuo jälkikin. No, minulla on tässä vielä muutama päivä aikaa miettiä ennen kuin agilityn alkeiskurssin hakemus sulkeutuu. Pitää vielä miettiä asiaa.

Ensi viikonloppu meneekin MH-luonnekuvauksissa, jonne olen lupautunut kokkaamaan. Ja seuraavana viikonloppuna on Duminan luonnetesti, joten tohinaa riittää taas joka viikonlopulle.

Syväpohdintaa

OHO! Enpä olisi uskonut, että kirjoitan tänne näin pian edellisen kirjoituksen jälkeen. :D Tuli vaan sellainen tunne, että asioita pitää saada paperille. Ehkä minulla on vaan tarve saada jonkinlaista tolkkua asioihin, jotka ovat askarruttaneet mieltäni.

Eilen pohdin paljon motivaatiota. En koiran motivointia vaan ihmisen motivaatiota ja sitä, mikä saa ihmisen innostumaan jostain tekemisestä niin, että se ajaa eteenpäin kohti tavoitettaan. Tämä kaikki pohdiskelu on ihan minun omaa ajatusvirtaani eikä sillä ole mitään tieteellistä näyttöä, joten jokainen ajatelkoon asiaa niin kuin haluaa. Tämä on vain ”minusta tuntuu”-pohjalta kirjoitettu itseanalyysi.

Tekemisen pitää tietenkin olla mielekästä. Tekemisen pitää tuottaa enemmän onnistumisen kokemuksia kuin niitä pettymyksiä. Ja onnistumisten kokeminen  onnistuu, kun asettaa omat tavoitteet itselleen  sopiviksi. Liian korkeat tavoitteet liian nopeassa ajassa voivat aiheuttaa enemmän pettymyksen kokemuksia kuin niitä onnistumisen tunteita.  Siinä vaiheessa kun pettymysten ja epäonnistumisten määrä kasvaa suuremmaksi kuin ilon ja hyvänolon tunteet, niin itselläni ainakin motivaatio laskee.

Jokainen ihminen on tietysti yksilö ja toiset kestävät pettymyksiä paremmin kuin toiset.  Joillekin pettymys on voimavara, josta saa enemmän energiaa ja sen innoittamana jaksaa työstää enemmän ja enemmän. Mutta häviääkö tekemisestä pikkuhiljaa ilo, jos pettymysten patistamana  tekee vaan enemmän ja kovempaan tahtiin?

 Joku huippu-urheilja, joka  tekee töitä pääasiassa yksin, voi hyvinkin saada pidettyä tavoitteensa kaikesta huolimatta. Luulen , että koiraharrastuksessa asia on hieman toisin. Koiran kanssa tehdessä on kyseessä kaksi elävää olentoa, ihminen ja koira, joiden yhteistyö on tärkeintä koko hommassa. Koira vaistoaa luultavasti paljon enemmän kuin me ihmiset ymmärrämmekään, tai ainakin minä olen sitä mieltä. Ihmisen kiristynyt tahti, vakavoitunut ja iloton olemus voivat vaikuttaa koiran koko tekemiseen ja motivaatioon.

Kun koiran motivaatio laskee, niin eikö ole selvää että myös ihminen joutuu tekemään taas enemmän töitä ja paineet saattavat kasvaa koska tavoitteet on asetettu alun perin jo liian korkealle.

Minä koen tärkeänä, että jokainen ihminen asettaa itselleen ja koiralleen sopivat tavoitteet. Toiset koirakot ovat kuin raketteja ja niiden nousukiito on pysäyttämätön. Korkeatkin tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Toiset koirakot taas tarvitsevat enemmän aikaa ja pienempiä tavoite-etappeja, että onnistumisenilo säilyy. Itsestäni tiedän, että sitä haluaisi asettaa tavoitteet todellakin tähtiin asti, mutta omat kyvyt ja mahdollisuudet eivät yllä sinne asti eli tavoitteeni pysyvät pieninä askeleina eteenpäin. Näin saan harrastamisen tuntumaan harrastamiselta eli sellaiselta tekemiseltä, josta saan energiaa normaaliin arkielämään. Samalla saan luotua syvempää suhdetta koiriini, kasvatettua myös molemminpuolista  luottamusta.

Ihailen niitä ihmisiä, joilla on kyky saavuttaa suuria tavoitteita ja silti pitää koko harrastamisen hauskana ja iloisena asiana. Vaikka tavoitteiden saavuttaminen vaatii paljon työtä ja joskus niitä takapakkejakin, niin verenmaku suussa ei tarvitse asioita tehdä.

Tottakai pettymykset ja  ne ”aallonpohjatkin” kuuluvat kaikkeen koiraharrastukseen, mutta niihin ei pidä jäädä rypemään. Minullakin on ollut monia hetkiä, joilloin motivaatio on hetkellisesti vähentynyt tai olen tuntenut olevani maailman suurin tunari. En silti ole jäänyt siihen tilaan rypemään, vaan olen miettinyt tavoitteeni uudestaan ja aloittanut työstämään tilannetta niin henkisesti kuin ihan käytännönkin työskentelyllä. Oman motivaation kannalta olen huomannut erittäin tärkeänä asiana treenikaverit. Heiltä saa kommentteja  puoleen ja toiseen. Myös ryhmän positiivinen ja huumorintajuinen ilmapiiri on auttanut nostamaan asennoitumistani ja työmotivaatioita. Toinen tärkeä motivaationnostaja on ollut vaihtelu. Eli erilaiset treeniohjelmat, vieraat kouluttajat ja  mm. Bywater-tapaamiset/koulutukset  ovat saaneet uutta sykettä treeneihin. Meillä on aika tiivis Bywater-porukka, jonka kanssa pidetään paljonkin yhteyttä ja tältä porukalta voi kysyä mitä vaan.  :D Kukaan ei varmaan hämmästy mistään.

Joskus motivaation nostamiseen tarvitsee tällaisia syväpohdiskelujakin. Pitää miettiä omia tavoitteita ja arvoja, joiden mukaan yleensä toimii. Välillä pitää höllentää hieman otetta ja ehkä löysätä treenitahtia, että motivaatio kasvaa sekä koiralla että ihmisellä.

En tiedä mikä sai eilen aikaan sen, että aloin miettimään tätä ihmisen motivaatiokysymystä.  Itselläni ei ole tällä hetkellä mitään suurta ongelmaa asian kanssa, mutta olen joutunut painimaan  joskus paljonkin motivaatio-ongelmien kanssa. Aina ei vaan kaikki mene ihan putkeen. Koko ihmisen elämä on tasapainoilua onnistumisten ja epäonnistumisten kanssa. Niinhän asioista opitaan. Jos koskaan ei tekisi virheitä, niin miten olisi mahdollista oppia mitään.

Kesää kohti mennään

Ohhoh, kun on taas aikaa ennättänyt vierähtää edellisestä päivityksestä. Pitää varmaan yrittää muistella mitä kaikkea sitä onkaan tullut touhuiltua tuon joulukuun jälkeen.

Helmikuussa oli Bywater-porukoilla tokokoulutuspäivä. Vuokrattiin porukalla Pondera-halli ja pyydettiin Miettisen Anne kouluttamaan meitä. Jokainen koira sai puoli tuntia treeniaikaa. Lisäksi kuuntelemallakin sai paljon uusia vinkkejä. Meitä oli ihan mukava porukka: Sara+Demi, Mari+Soma+Sulo, Ria+Indy, Marianne+Pipsa, Anne+Jato+Tala, Mari+Jiro ja tietysti minä Neron ja Duminan kanssa. Tuirekin tuli seuraamaan koulutuspäivää muutaman ihanan pentusen kanssa.
Tällaisia koulutuspäiviä pitäisi järkätä useammin. Oli tosi mukavaa eikä kustannuksetkaan olleet mahdottomat.

Maaliskuun alussa Duminalla alkoi juoksut, joten se joutui lähtemään Tuiren luo hoitoon. Vaikeaahan se on alussa olla erossa, mutta sitten siihen tottuu.
Neron kanssa sitten hyödynnettiinkin koko tämä aika kun Dumis oli poissa.  Treenattiin agilityä ihan urakalla. Maaliskuun 23. päivä käväistiin sen enempää suunnittelematta agilityn möllikisoissakin. Nero veti radan hienosti. Virhepisteitä kuitenkin kertyi, koska alussa Nero karkasi ja hyppäsi takaisin tullessa yhden esteen. Lopussa oli pitkä suora ja Nero kääntyi putkelta suoraan minun eteeni siten että minä otin kunnon rempulat. Ei se mitään. Nousin nopsaan ylös ja ohjasin koiran vielä viimeisenkin esteen yli. Sen mitä opin mölleissä oli se, että kun radalle päästään, niin minä en huomaa enää mitään muuta kuin radan ja koiran. Koko muu maailma häviää ja unohtuu. En muista jännittää enää koko tilannetta ja katsojia. Se tekemisen tunne on mahtava. Kun meno sujuu hyvin ja Nero on vauhdissa, niin agility valtaa koko mielen. Mölliradan jälkeen minulla oli valtava adrenaliini virta päällä. Se, että uskalsin mennä mölleihin  Tiinan ja Saran pienen painostuksen tuloksena, sai aikaan voittajafiiliksen. Nyt saatan uskaltaa mennä toisiinkin mölleihin, kun tiedän, että Neron kanssa voi mennä agia ja koko muu maailma unohtuu.
Olen miettinyt paljon näitä harrastusasioita viime aikoina ja agilitystä taitaa muodostua Nerolle sellainen asia, johon aion jatkossa panostaa hiukan enemmän kuin tokoon. Duminan kanssa panostan enemmän tokoon. Kesäksi siirrymme Neron kanssa agiltyn D-ryhmään. Tunnen kesän kouluttajat ja uskon, että he voivat antaa meille paljonkin, että pääsemme koko ajan eteenpäin. Tämän hetkisessä E-ryhmässä on ollut hyvä ja kannustava ilmapiiri, joten minä siirryn toiseen ryhmään hieman haikein mielin.

Dumina täytti 25. päivä maaliskuuta 2 vuotta. Ei siis voitu juhlia syntymäpäiviä kotona, koska "Kapteeni Sarviapila" oli kasvattajan luona hoidossa. Juhlimme synttäreitä jälkikäteen, kun pieni musta tirriäinen palasi kotiin. Koirat saivat ihan kunnon jauhelihakakun.

Keväinen aurinko lämmittää päivisin jo mukavasti. Ulkoileminen keväthangilla on suorastaan nautinto. Kesää kohti siis mennään koko ajan. Talven pimeys on jälleen kerran taltutettu ja valoisa aika koittaa.

Jotain kuulumisia

 

On kulunut pitkä aika kun olen viimeksi päivitellyt kuulumisiamme. Kaikenlaista on tänä aikana sattunut, mutta puoliakaan en enää muista. :D Marraskuun alussa kävimme Neron kanssa Varkaudessa tokokokeessa. Meillä onkin ollut 8 kuukauden koetauko, joten aika paljon piti tsempata itseään, että pysyin kasassa. Nero sai 152,5 pistettä eli kakkostulos ja sijoitus 5/10. Ei ollenkaan huonosti, jos ajatellaan pitkää taukoa. Harmittaa tietysti hieman se, että tiedän meidän pystyvän parempaankin. Onhan meillä se ykköstuloskin.

 

Agilitytreeneissä ollaan käyty ihan normaaliin tapaan. Välillä on treenit on olleet huippuhienoja, mutta välillä tulee takapakkeja ja tuntemukset on kaikkea muuta kuin onnistuneet. Agility on todella vaativa laji. Siinä pitää hallita kroppaansa,hallita koiraansa, tuntea koiransa, hahmottaa rataa, olla nopea...lista on loputon. Pitää vaan yrittää treenata enemmän ja enemmän. Olen perehtynyt agilityn ohjaustekniikkaan myös dvd:n kautta. Olen myös piirtänyt kaikki agitreenien radat itselleni muistiin, että osaan sitten harjoitella oikeita asioita omatoimisesti hallilla.

 

Kävin Suvin ja neljän karvakuonon kanssa hallilla treenaamassa 7.12.

Treenattiin pääasiassa agilityä. Tehtiin aluksi Anne L:n harjoitus, jossa joutui harjoittelemaan takanaleikkausta. Kun se harjoitus oli käsitelty, niin treenattiin tekniikkaneliötä. Kolmanneksi teimme Anne L:n lyhyen radan ja videokuvasimmekin sen. Lopuksi harjoittelimme vielä keinua yksittäisenä esteenä.

Kun Nero ja Nico olivat jo saaneet juosta ja hyppiä lähes uupumiseen asti, niin Dumina ja Wiljo pääsivät treenaamaan tokojuttuja. Mukavasti se kaksi tuntinen vierähti.

 

Dumina sai loppuvuodeksi puolikkaan tokopaikan meidän treeniryhmästä. Yksi treenikaveri on treenannut kahta koiraansa tähän asti, mutta hän luopui toisesta paikastaan väliaikaisesti, joten minä ja toinen treenikaveri lunastettiin loppuvuoden paikat puoliksi. Lunastamme paikan myös kevätkaudelle, joten Dumis pääsee kunnolla treenaamaan eikä minun tarvitse aina jäädä hallille yksin treenailemaan kun muut ovat lähteneet jo kotiin. Niinhän minä olen tähän asti tehnyt.

 

Ensi vuoden huhtikuussa on Duminalla luonnetesti Maaningalla. Sain varattua paikan heti kun siitä tuli ilmoitus. Dumina on silloin 2 vuotta ja 1 kuukautta vanha eli melko nuori, mutta Duminan kohdalla en koe välttämätöntä tarvetta odottaa, että se kehittyisi ja kasvaisi henkisesti enemmän. Dumis on juuri sellainen kuin on. Sen näkee sitten.

 

Tulevalle keväälle ja kesälle onkin jo paljon suunnitelmia. Katsotaan nyt, että mitkä niistä sitten lopulta toteutuvat.



 

 

 



Mahtava viikko!

Mistähän taas aloittaisi tämän päivityksen. Viikon sisällä on tapahtunut niin paljon kaikenlaista. Miten sitä voikin tapahtua yhtäaikaa paljon mukavia ja ainutkertaisia asioita.

Jos aloittaisin ihan aluksi meidän viime viikon melko arkisista agitreeneistä. Tehtiin rata kahdessa osassa. Oli hyppyjä, putkia, pussi, kontakteja ja PÖYTÄ. Siis pöytää me ei olla treenattu aikoihin. Kaiken lisäksi pöydälle tultiin kovalla vauhdilla putkesta. Se meni hienosti, vaikka olin varma, että ei Nero siihen pöydälle malta pysähtyä. Pysähtyipä kuitenkin ja pysyikin siinä. Tokokäskyistä on joskus hyötyä agissakin.
Iso ongelma meillä on Neron kuumuminen radalla. Hallissa se kuumuu vielä enemmän, koska välimatkat on lyhyemmät kuin ulkokentällä. Minun hitaus radalla turhauttaa Neroa. Paula antoi vinkiksi, että rauhoitetaan Neroa jatkossa radalla jollain nuoltavalla herkulla esim. maksamakkaralla. Laitetaan herkkua lautaselle tai jollekin alustalle ja sijoitetaan herkkulautanen jonkin estesarjan päähän, jolloin Nero joutuu oikeasti pysähtymään ja nuolemaan herkun. Sitten jatketaan rataa. Tekniikka on kuulema tehonnut joillain koirilla. Nopeus on hyvä asia ja motivaation kanssa ei ole ongelmia, mutta minun on saatava Nero rauhoittumaan hieman, että ennätän ohjata sitä oikeaan suuntaan.Oli ihan mukavat agitreenit. Sain taas juosta itseni hikeen asti.

Tokossa on tapahtunut kummia. Meillä oli ihan huippumukavat tokotreenit keskiviikkona. Isona liikkeenä harjoittelin Neron kanssa noutoa. Ensin tein ihan perinteistä heittoa suoralla. Se meni yllättävän hyvin. Nero noutaa hyvällä vauhdilla ja osaa jopa tulla sivullekin kapulan kanssa kunhan hieman ohjaan.
Koska nouto onnistui suoralla niin hyvin, niin päätin kokeilla ensimmäistä kertaa ihan hyppynoutoa. Ja voi WAUDE! Se oli hienoa! Nero hyppäsi ja nouti. Hieman ohjasin, että hoksasi hypätä takaisin. Sivullekin Nero tuli perusasentoon. Olin aika hämmästynyt, että ensimmäisellä kerralla se meni niin hienosti. Tarja sanoikin, että nyt kannattaa aloittaa metallinoudon opettaminen hypyn kanssa, koska Nero oli niin innoissaan liikkeestä ja metallin noutaminen on yleensä se vaikea asia oppia.  Noutamisessa on yksi ongelma, johon minun pitää keksiä ratkaisu. Nero ei halua irrottaa kapulaa käskystä. Naksautuksesta irrottaa, koska tietää, että saa heti namin naksautuksen jälkeen. Irrottamisasiaa pitää miettiä vielä.
Tiina oli suunnitellut meille ryhmä-ja häiriöliikkeet. Ensimmäisenä koirat laitettiin rinkiin takapuolet keskustaa kohti ja ne joutuivat olemaan siinä paikkamakuussa kun me ohjaajat teimme ulkoringin ja kiersimme myötäpäivään. Hieno harjoitus! Toisena ryhmäliikkeenä teimme luoksetulotunnelin eli muut koirakot asettuivat vastakkain muodostaen kujan kun yksi koirakko vuorollaan suoritti kujalla luoksetulon. Ihan mahtava harjoitus! Kolmantena meillä oli viiden kohdan circuit-harjoitus eli jokainen koirakko oli vuorollaan yhdellä pisteellä ja teki määrätyn treenin ja minuutin välein oli paikan vaihto. Mukava ja vaihteleva harjoitus.
Ryhmäliikkeiden jälkeen olisi ollut vielä lyhyet yksilöliikkeet, mutta aika moni koira oli jo väsynyt, joten jokainen teki  ihan lyhyen yksilöharjoituksen. Minä tein Neron kanssa vain liikkeenaloitusharjoitusta eli treenasin kontaktin pysymistä valmis-sanan aikana.
Kun muut lähtivät treeneistä kotiin, niin minä jäin vielä hetkeksi hallille tokoilemaan Dumiksen kanssa. Duminan kanssa yritetään saada pidennettyä paikkamakuun matkaa. Myös pysähtymistä treenattiin. Maahanmeno liikkestä sujuu vielä epävarmasti, mutta etenee kuitenkin koko ajan. Olin kotona lopulta klo 22.15. Tuli siinä sitten keskiviikkopäivälle pituutta. :D

Torstai olikin sitten sellainen päivä, jota en tule unohtamaan loppuelämäni aikana. Nero pääsi mallikuvauksiin Tahkolle Nokson ja Pipsan kanssa. Enempää en juuri voikaan asiasta kertoa, mutta koko päivä siellä meni. Nero ja Nokso pääsivät paimentamaan hieman karjaakin. Kuvat julkaistaan vasta vuoden päästä, joten aika kauan joutuu odottamaan ennen kuin voin kuvia näyttää. Hieman Nero sai palkkaakin tehdystä työstä. Nerolla on nyt ihan virallinen, kirjallinen mallisopimus. :D Aika mahtava saada kutsu tällaiseen kuvaukseen. Ei tule toista kertaa elämässä tilaisuutta tällaiseen. Näinpähän vielä senkin, että Nerolla on paimennusvietti veressä. Ei poikaa pelottanut lähteä isojenkaan sonnien hännille.

Tässä on tapahtunut muutakin mukavaa, mutta senkin kertomista pitkitän hieman. Olen aika taikauskoinen joissain asioissa, joten en halua puhua asioista liian aikaisin. Haluan olla asioista varma ennen kuin nostan lipun salkoon. Sen verran voin sanoa, että sellainen asia, jota en uskonut koskaan tapahtuvan, tapahtui kuitenkin. Aika hienoa! Minulla on ollut melko paljon sulateltavaa viime päivinä. Nyt ensi järkytyksestä toipuneena, voin jo sanoa odottavani tulevaa aika innolla. Tästä kirjoitan sitten joskus myöhemmin lisää.

Lämmintä syksyyn

Intouduin viikonloppuna ompelemaan koirille lämpömanttelit syksyn viileitä kelejä ajatellen. Joskus koirat joutuvat odottelemaan esim. autossa treenivuoroaan ja lihakset pitäisi pitää lämpiminä. Olen sen verran nuuka ihminen, että en voi laittaa yli 70 euroa / per mantteli rahaa menemään, joten päätin ommella itse. Sainpahan sitten tehtyä sen verran isotkin, että takareidet ja etujalkojen lihaksetkin peittyivät. Tässäpä kuvat tuloksista.

Nerolle vaaleanvihreää

Duminalle vaaleanpunaista

Mitään karvavuorta näissä ei ole, mutta vanua kylläkin. Pällyskankaan ja vanun lisäksi näissä on paksu puuvillainen vuorikangas, joten ei näissä palellu. Menee varmaan pitkälle syksyyn ennen kuin tarvitsee ottaa Hurtan toppamanttelit käyttöön.


Sunnuntaina oli agilityvuoro. Oli mielettömän hauska ja nopea rata. Minä juoksin ihan kunnolla, että pysyin Neron tahdissa. Suoritimme koko radan hienosti ja siitä jäi hyvä mieli. Aloitin myös pitämään kirjaa siitä, minkälaisia ratoja me ollaan tehty treeneissä. Siitä vihkosta on sitten hyvä ottaa omiin yksilötreeneihin niitä vaikeaita ja harjoitustavaativia osuuksia.
Rataharjoituksen lisäksi teimme "välistäveto"-harjoituksia kolmen hyppyesteen avulla. Siinä minä olin koko ajan auttamattomasti myöhässä. Minä en vaan ennättänyt tarpeeksi nopeasti Neron mukaan. Kaksi hyppyä meni ihan kohtuudella, mutta kolmas olikin  jo sitten vaikeampi. Pitää siis harjoitella enemmän näitä välistävetoja. Myös lähtötilanteissa odottaminen vaatii paljon treeniä Nerolta. Monta kertaa pitää hokea "odota"-käskyä, että koira malttaa istua paikallaan esteen takana. Nero on vaan niin liekeissä agilitystä, että menohalut on liian kovat. :D
Onneksi meillä ei ole ongelmia motivaatiossa. Ehkä kuumakallen kanssa on kuitenkin helpompi treenata kuin sellaisen koiran kanssa, jota pitää koko ajan innostaa ja yrittää motivoida tekemään jotain.