Nyt on ollut muutamia ihan huippumahtavia agilitytreenejä. On ollut ihan onnistumisenriemua. Minä olen selkeästi kehittynyt ohjaamisessa pikkuhiljaa ja Nero on kehittynyt kuuntelemisessa. Meillä on yhteistyö alkanut sujumaan melko jouhevasti. Pitää kyllä sanoa, että koulutusohjaajatkin on osanneet neuvoa ja opettaa tosi hyvin. Jos ei muuten mene minulla jakeluun niin rautalangasta väännetään. :D
Viime sunnuntaina meillä oli rata, jossa tehtiin enimmäkseen valssiharjoituksia, mutta sitten muokattiin ohjausta jokaiselle koirakolle parhaiten sopivaksi. Olin suorastaan ylpeä ja yllättynyt siitä miten hienosti me saatiin Neron kanssa rata suoritettua. Pikkuhiljaa minäkin alan oppia radanlukua ja pystyn tekemään ennakkoon suunnitelman ohjauskuvioista. Myös radan estejärjestyksen muistaminen alkaa sujua koko ajan paremmin. Muutenkin agility tuntuu jotenkin oikealta. Se on vaan Nerolle sopiva laji. Toisena koulutusohjaajanamme toimiva Paula kehoitti harkitsemaan ilmoittautumista virallisiin kisoihin kesällä. Kontakteilla pysymistä vaan pitää vahvistaa enemmän, koska Nero saattaa herkästi lähteä ennen minun lupaa kontakteilta eteenpäin ja se taas vaikeuttaa minun ennättämistä seuraavalle esteelle.Tai siis onhan meillä paljonkin hiottavaa kaikessa, mutta tuo kontaktivarmuus olisi sellainen, mihin pitäisi kiinnittää huomiota ja tehdä hiukka enemmän töitä ennen ensimmäisiin agikisoihin menoa..
Olen tässä pohtinut myös sellaista asiaa, että menisinkö Duminan kanssa agilityn alkeiskurssille. Agility ei ehkä ole Dumikselle niin luontevaa kuin Nerolle on ollut alusta lähtien, mutta nopea tuo meidän tyttönen on. Mietin vaan, että riittääkö minulla aika ja energia treenata kahdella koiralla agilityä ja tokoa. Sitten kun kiinnoistaisi tuo jälkikin. No, minulla on tässä vielä muutama päivä aikaa miettiä ennen kuin agilityn alkeiskurssin hakemus sulkeutuu. Pitää vielä miettiä asiaa.
Ensi viikonloppu meneekin MH-luonnekuvauksissa, jonne olen lupautunut kokkaamaan. Ja seuraavana viikonloppuna on Duminan luonnetesti, joten tohinaa riittää taas joka viikonlopulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti