Maisemaa

Maisemaa

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Treenitauko

Tässä on jäänyt nyt kahden viikon treenit välistä sekä tokossa että agissa. Ensin Nerolle tuli liiallisesta hirvenluiden syömisestä jonkin sortin suolitukos. Nero tarvitsi lepoa. Sitten lapsi joutui liikenneonnettomuuteen polkupyörän kanssa ja sääriluu murtui, joten minun piti olla paljon kotona auttamassa lasta arkipäiväisissä asioissa. Olen sentään treenannut agilityjuttuja kotipihassa, kun minulla on nyt muutamia omia esteitä.

Tässä minun hieno A-este





Rengas


Hyppysiivekkeet ja rima




Puomi on parhaillaan tekeillä, joten sekin valmistuu tässä kesän aikana. Putki olisi vielä kiva hommata jostain ja pari hyppyä voisi olla lisää.



Juhannus meni siis rauhallisissa merkeissä kotona, koska pojan jalka oli todella kipeänä ja liikkuminen oli vielä vaikeaa. Kävin koirien kanssa metsälenkeillä ja otinpa muutaman kuvankin.

Meidän lähellä olevalta laskettelurinteeltä löytyi vielä pieni lumikasa. Se oli koirista mahtavaa.



Päivänlilja ja kaksi juhannuskoiraa



Kesäinen aurinko ja vapaus juosta. Mitä muuta sitä voisi juhannuksena toivoa.





Eilen sitten käytin koirat rokotuksilla. Kumpikin käyttäytyi kauniisti ja homma oli ohi muutamassa  minuutissa. Tulipahan samalla mittailtua koirien painotkin. Nero painoi 23,9 kg ja korkeuttahan sillä on noin 55,5 cm. Dumina painoi 16,6 kg ja korkeutta on 45,5 cm.

Viime ja tällä viikolla minulla olisi ollut mahdollisuus käydä tutustumassa Peko-ryhmän treeneihin, mutta sattuneista syistä en voinut mennä. Ehkä meille tulee joskus uusi mahdollisuus käydä katsastamassa miten hommia harjoitellaan. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että olen ollut kotona ja minua on tarvittu täällä.
Lauantaina menen kuitenkin Korrien luennolle, joka käsittelee koirien vietikkyyttä ja palkkausta. On ihan mukava päästä hetkeksi muihin ajatuksiin. Luennolta saan varmasti paljon uutta ajateltavaa koirahommiin.

Minulla alkaa kesäloma. En ole tehnyt mitään suurempia suunnitelmia. Haluan vain olla kotimaisemissa, treenailla koiria ja nauttia kesäisestä ulkoilusäästä. On minulla yksi pieni tavoite ja suunnitelma tälle kesälle, mutta siitä sitten enemmän joskus myöhemmin. Katsellaan mitä kesäloma tuo tullessaan. Ainakin hyttysiä ja kärpäsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti