Maisemaa

Maisemaa

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Sadetta ja ukkosta

Tiistaitreenit alkoivat ihan mukavassa kelissä. Ennätin treenata Neron kanssa seuraamista, jääviä liikkeitä ja luoksetuloa. Paikkamakuukin ennätettiin tehdä vielä porukalla, mutta sitten taivas repesi. Alkoi ihan mahdoton kaatosade ja se jatkuikin sitten koko illan ja yön. Treenit piti lopettaa hieman aikaisemmin, koska kaatosateessa ja ukkosen jyrinässä oli hieman hankala treenata.
Kotimatkakin oli melkoinen jännitysseikkailu, koska tuulilasin pyyhkijät viuhtoivat täysillä ja auton ikkunat huurutuivat sisäpuolelta niin pahoin, että niitä piti pyyhkiä talouspaperilla vähän väliä. Märät koirat varmaan vaikuttivat lasien höyrystymiseen jonkun verran. :D Ajotiet olivat veden vallassa ja moottoritiellä oli valtavia vesilammikoita. Piti ajaa aika hiljakseen ja maltilla. Vene olisi melkein ollut kätevämpi kulkupeli. :D
Sain houkuteltua koirat iltapissille kun sade hetkeksi taukosi, mutta se taukosi tosiaan vaan minuutiksi. Iltapissilenkiltä tultiinkin sitten ihan litimärkinä takaisin. Dumina ei oikein taida tykätä sadekeleistä. Siitä oli tosi inhottavaa kun turkki oli märkä ja tassut likaiset. Melkoinen hienohelma prinsessa. :D Nero on äijä. Sitä ei kauheasti sateet haittaa. Aina se on menossa, jos vaan minä sanon, että mennään. Onneksi kumpikaan ei pelkää ukkosta. Molemmat ottivat paukkamisen, jyskeen ja salamoinnin tosi rauhallisesti. Ukkonen oli sen verran kova, että herkempi koira olisi varmaan ahdistunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti