Maisemaa

Maisemaa

maanantai 22. elokuuta 2011

Tokokoulutusta Maaningalla 20.8.2011

Lauantaina olin Satu Taskisen tokokoulutuksessa Maaningalla. Jokaiselle koirakolle oli varattu puoli tuntia aikaa, joka jaettiin kahteen 15 minuutin harjoituskertaan. Minä halusin neuvoja seuraamiseen ja hyppyyn.
Ensimmäinen 15 minuuttia menikin siihen, että Satu katsoi hetken meidän seuraamista ja totesi, että perusasento on liian edessä ja siksi Nero edistää seuraamisessa. Ratkaisuksi Satu pyysi aluksi opettamaan koiralle oikean paikan perusasennossa ja yhdistämään perusasentoon tulemisen seuraamiskäskyyn, että koira tajuaa seuraamisen ja perusasennon paikan olevan sama. Uuden paikan opettaminen olikin hieman haasteellisempaa kuin olisi voinut kuvitella. Nero ei oikein ymmärtänyt käskyjen vaihtamista ja namin kanssa vehtaamista. Päätin kuitenkin, että kotona treenaan asiaa sitten kunnolla.
Toinen 15 minuutin pätkä treenattiinkin sitten hyppyä ja hypyn pysäytystä. Hypyssä on ollut ongelmana se, että Nero jää liian lähelle estettä hyppäämisen jälkeen eikä esim. namilautasesta ole ollut kauheasti hyötyä. Käytettiin apuna palloa. Ensin tehtiin pelkkiä hyppyjä ja pallo heitettiin koiran yli kauemmas, että Neron hyppy jatkuisi pitemmälle. Kun hyppy meni kauemmas aloitettiin pysäytysharjoitukset niin että pallo heitettiin koiran jalkoihin samaan aikaan kun huudettiin SEIS-käsky. Minun pallonheittotaidoissa ja ajoituksessa on petrattavaa. Tärkeää heitossa on se, että pallo lentää ENNEN kuin Nero ennättää vilkaisemaan minuun päin hypätessä. Satu sanoi, että hypyn ja pysäytyksen Nero oppii tosi nopeasti.
Puhuimme myös ääntelystä. Satu oli sitä mieltä, että kaikki ääntely on karsittava heti pois. Lyhyt jämäkkä kielto ja sitten homma jatkuu. Apukeinona voi käyttää sitä, että opettaa Nerolle paikalla makaamisen yhditettynä ihan toiseen sanaan, niin ettei siitä tule varsinaista liikettä, vaan pikemminkin hiljentymisharjoitus. Minä käytän hiljentymisharjoituksessa sanaa "ALAS" ja nyt alkuun aina kun Nero äännähtää laitan koiran alas ja palkkaan hiljaisuudesta namipaloilla tiheään tahtiin. Ääntelyn karsimisessa on oltava johdonmukainen ja siitä on tehtävä täysin musta-valkoinen asia eli ääntelyä ei yhtään. Ääntelyllä on tapana vaan pahentua ajan mittaan. Onneksi Nerolla ei ole ainakaan vielä mitään suurta ääniongelmaa. Paikkamakuussakin se on koko ajan ihan hiljaa. Liikkeiden välissä tulee joskus ääntä esim. ennen hyppyä. Nyt on vaan otettava tiukka linja ja kiellettävä kaikki vikinät.
Minun pitää opetella ilmaisemaan koiralle vieläkin selkeämmin onnistumiset. Mielummin ylikorostetusti kiitosta kuin epäselvästi ilmaistuna. Myös kiellot ja epätoivottu tekeminen pitää tehdä selkeäksi.
Satun luennolla tulikin paljon asiaa. Kolme tärkeintä sääntöä tokossa on hyvä muistaa:
- Ei ääntelyä
- Ei haistelua
- Ei koirakavereiden moikkamista

Toko on koiralle mielettömän kiva leikki, jota leikitään ohjaajan säännöillä.

Eilen kokeilin sitten joitakin vinkkejä. Nero alkoi tajuamaan, että mihin kohtaan pitää tulla perusasennossa. Tunsin aikamoista onnistumisen iloa. Nerppa on ihana koira. :)

Dumina pääsi illalla vielä haistelemaan makkarajälkeä, koska tytteli jäi eilen vähemmälle huomiolle. Mukavasti alkaa tuo helppo jälki sujumaan tosin vauhtia meinasi olla liikaa ja sitä piti hieman hillitä.

Tärkein pointti, minkä opin viikonlopun aikana on se, että SUURIN OSA ONGELMISTA ON MEISTÄ ITSESTÄMME LÄHTÖISIN. Kyseessä voi olla väärä tekniikka, tietämättömyys tai joku muu sellainen asia, jota itse emme ole edes huomanneet. Hyvä koira antaa meidän virheet anteeksi ja on valmis oppimaan uudella tyylillä uusia asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti